Näytetään tekstit, joissa on tunniste diipadaapaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diipadaapaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

kuulumiset: kun alkaisi jo riittämään..


Tänään on tasan viikko laskettuun aikaa ja hups, näin 9 kuukautta vain hujahti. Tosin huomaan jo sisäistäneen vahvasti raskaana olevan identiteetin, että elämä ennen raskautta tuntuu hyvin kaukaiselta ajalta.

Viime päivinä olen ollut enemmän ja vähemmän kyllästynyt olotilaani. Vatsa kasvaa ja on enemmän ja enemmän tiellä, kaikessa. Olo on tukala ja olisi jo kiva päästä palautumaan raskaudesta sekä ennen kaikkea tapaamaan vauvan. Opettelemaan uudenlaista arkea ja elämää. Tiedän toki, että vauva vahvistuu päivä päivältä enemmän mahassa ja on valmiimpi tähän maailmaan mutta minulle jo riittäisi odottelu.

Kaipaan juoksua enemmän kuin koskaan. Keväiset kelit ja sula asfaltti ei yhtään auta juoksukuumeeseen. Vaikken ole heti synnäriltä lähdössä lenkille, niin olisi mukavaa saada asiaa eteenpäin ja palautumistreenit käyntiin, jolloin mahdolliset juoksulenkit olisivat askelen lähempänä.

Jos ei viime päivien turhautumista lasketa, olen selvinnyt todella helposti raskausajasta. "Maanpinnalle" minut tiputti viikko sitten vatsatauti, luultavasti norovirus. Olin lauantai aamuna varma, että aamupahoinvointi ja huono-olo olisi kohta alkava synnytys. Mutta onneksi ei synnytys käynnistynyt. Olisi ollut aivan hirveää oksentaa, ripuloida vatsakramppien kanssa kuumeessa synnärillä, joten vauva oli viisas, eikä halunnut syntyä samaan aikaa noroviruksen kanssa.

Vatsatauti vie energiat yllättävän moneksi päiväksi. Nyt kuitenkin olen taas normaaleissa energioissa ja mammaloman puuhastelut ovat jatkuneet; pesänrakennusviettiä on tyydytetty. Kämppä on siivottu perusteellisesti, vauvan kamat on paikoillaan, joten enää vain odotellaan pikkuista saapuvaksi.

Äityslomaa on takana kohta kuukausi, olen kaiken touhottamisen lisäksi ottanut rennosti. Katsonut Netflixiä keskellä päivää, torkkunut päiväunia ja nähnyt ihania ihmisiä.. Olen nauttinut omasta ajasta mutta nyt alkavat päivät tuntumaan pitkiltä ja välillä tylsiltä.

Kovasti koetan jumppailla päivittäin, josko se innostaisi tyyppiä syntymään J. Lihaskuntojumpat ovat oikeastaan ainut tämän hetken treenimuoto. Paikkojen ja nivelsiteiden löystyessä on oikea SI-nivel (jälleen) alkanut kipuilemaan ja kävely on aika hidasta ja kipeää. Tunnen kuinka alimmat nikamani ”muljuvat” löysyyttä. Kipuun paras hoito on pakarajumppa. Pakaroiden aktivoiminen helpottaa kipua; lihakset antavat tukea, joten yliliikkuminen nivelissä vähän rauhoittuu lihasten ollessa hereillä.

Valituksista ja tuskailusta huolimatta koetan nauttia pitkistä yöunista, jotka eivät enää niin sikeitä ole, hiljaisuudesta, rauhassa syömisestä ja varmaan osaisin listaa jatkaa tyypin synnyttyä.. Asioista, jotka kohta ei olekaan niin itsestäänselvyys.


Ihanaa alkavaa viikkoa!

Yleensä olen polkenut läpi talven mutta tänä vuonna jäi talvipyöräily väliin mutta vihdoin pääsee polkemaan sulilla teillä. Hieman hitaampaa mutta varmasti eteenpäin :D. Raskausviikko 40. alkakoon!
xxx

-Minna







maanantai 22. elokuuta 2016

Angry bitch

Heipähei, ihan liian pitkästä aikaa! Tähän alkajaisiksi voisin sanoa, että oli sitten ihan paska kesä! Ei siis kauheesti huvittanut kirjoitella mitään. Tämä postaus on kyllä ollut mielessä parin viikon ajan mutten ole saanut revittyä aikaa kirjoitteluun mistään. No anyway, tässä sitä ollaan ja voin hieman tätä paskaa kesää raottaa, pyydän kuitenkin huomioimaan, että kirjoitan tätäkin tekstiä hieman pilke silmäkulmassa ;).

Viime postaus oli Riian maratonilta, joka ei ihan halutulla tavalla mennyt mutta se on jo menneen talven lumia. Sen jälkeen sain vuosisadan flunssan, josta parantuminen kesti ikuisuuden. Luulisi kropan olevan kunnossa ja levännyt parin viikon sairastelun jälkeen, luulisi myös kaikken rasitusvammojen lähteneen mutta toiveajattelua; takareisi/sisäreisi oli juostessa nyt kipeämpi kuin koskaan. Ennen maraa olleet samat oireet palasivat pahempana. Silloin syy oli lukkiutuneessa lantionpohjassa, jonka kiropraktikko sai auki. Varasin uuden ajan, josko sama ongelma jatkuu mutta nyt ongelma oli kierossa ristiluussa. Pari rusauttelu kertaa auttoi ja siihen kun lisäsin vielä omatoimisista quatratus lumborum -lihaksen venyttelyä, niin sain jalan juoksukuntoon, jeejee!

Hyvä treenaus alkoi ja juoksu oli ihanaa mutta ennen juhannusta sain sitten jälleen flunssan, joka kaatoi petiin, treenien osalta, töitä tietysti tein. Minulla oli keväästä alkaen siis kuukauden välein flunssa. Ei oo ihan normaalia! Epäilin mykoplasmaa mutta eihän sille pysty mitään tekemään, joten en jaksanut mennä lääkäriin. Toisaalta kun jälkeenpäin miettii, niin sairastelu johtui varmasti vain koko kehon stressitilasta; töitä normaalisti, treeniä normaalisti ja sitten koulurästejä siihen päälle, joten yöunet olivat viikon ajan about 6h. Järkevää, eikö!?

Jes, selvisin flunssasta ja taas pääsi treenaan. Myönteistä oli kivuton juoksu eli jalat olivat jees kunnossa.. Pari viikkoa mentiin hyvillä kilsamäärillä, jalat ja kroppa olivat toki koko ajan väsyneet (olisko ehkä pitänyt kuunnella kroppaa??) mutta ei se mitään, oli ihanaa juosta! Erään lenkin juoksin sitten niin jumisilla jaloilla ettei mitään rajaa.. Sain onneksi akuuttiajan kolleegalle hierontaan, joka auttoi hetkeksi mutta syväjumi vain pysyi jaloissa. Olisi tietysti ollut fiksua pitää ekstra lepoa (näin jälkikäteen kun miettii) mutta en malttanut kun kerrankin oli hyvä vauhti päällä.

Erään äärimmäisen tuskaisen 30km jälkeen..
Pian oikean jalan etureidet ja lähentäjät olivat niin pahassa jumissa ettei hieronta enää auttanut, pystyin vaan juoksemaan pari kertaa viikossa. Tein korvaavalla kaikki PK-lenkit ja juoksin ainoastaan kovat lenkit, vähennetty juoksumäärä ei auttanut, oikea puoli pysyi superjumissa. Tässä vaiheessa tuntui kaiken olevan ihan päin vi***a. Kaikki asiat ärsyttivät! Pari viikkoa olin kyllä niin kärttynen, että nyt jo oikein naurattaa. Tietysti tässä vaiheessa vain naiset ymmärtävät niitä päiviä, jolloin vain vit**** niin hirmuisesti :D.

Ihan jees meni 10km, vaikken ollut kevyttä lenkkiä tehnyt pariin viikkoon. Uus enkka 40.04.
Kisassa ei jalkoihin sattunut (ruonnomishieronta pari päivää aijemmin) ja luulin jo parantuneeni ennen kuin sitten taas todellisuus iski :D.
Mietin vakavissani lajin vaihtoa moneen otteeseen; voisin alkaa crossfittaamaan!? Minä kun tykkään treenata treenaamisen ilosta, niin sehän vois olla mun laji.. Mutta plääh, turhaan sitä oikeasti yrittää peitellä megaharmitusta, kun ei pysty normaaliin tapaan juoksemaan! Joka aamu heräsin toiveikkaana: "joko mä tänään olisin kunnossa.." Eräässä juoksuaiheisessa podcastissa (joita on muuten aika kiva kunnella pk-lenkeillä) puhuttiin juuri siitä kun juoksijalle tulee rasitusvammoja, jotka estävät lenkit, niin on fiilis sellainen kuin osa sinusta puuttuisi. Aika osuvasti sanottu, vai mitä mieltä olette?

Muutaman (jälleen) niin äärimmäisen ärsyttävän päivän jälkeen  päätin olla pari päivää ihan vaan treenaamatta sen kummallisemmin. Sopivasti minulle sattui tulemaan parin päivän pilates-koulutus Helsingissä eli sain muuta ajateltavaa. Pitkien koulupäivien päivien jälkeen ei edes tehnyt mieli tehdä mitään. Ekstra lepo teki ihmeitä, olin aivan eri ihminen; jalat paremassa kunnossa ja mikä tärkeintä: olotila oli energinen ja hyvä, olin päässyt eroon väsyneestä ja kiukkuisesta Minnasta.

"Pääkoppa" toipui levolla mutta jalan sain kuntoon akupunktiolla, joten suurimmat rispektit sille! En ollut akupunktiota koskaan kokeillut aikaisemmin, joten testimielessä varasin ensimmäisen ajan. Heti käynnin jälkeen jalka oli selvästi parempi mutta kokonaisuudessaan kävin kolme kertaa. Oikean jalan lihakset saatiin renoutumaan ja pystyin juoksemaan kivutta. Wau, ihan mieletön tunne kun viime viikolla pääsin ensimmäisetä kertaa aikoihin flow-tilaan lenkillä! Oi, kuinka mahtavaa se olikaan!

Eli aikalailla viikko takana suhteellisen onnistunutta juoksua, tietysti nyt päätin lähteä aika varovasti maltillisilla kilsamäärillä etten taas toista kaikkia virheitä..

Onneksi on pilates <3
Sellainen kesä siis takana, vai onko kesä vielä edes ohi? En tiedä mut ainakin olen päättnyt vammojen olevan ohi!

Muutakin elämää on ollut, ainakin jonkin verran.
Niin ja siis tää kaikki valitus liittyi vain juoksuun, on minulla kesällä ollu kivoja juttuja ja tapahtumia eli juoksun osalta kesä oli paska, ei muun elämän kannalta. Ja tiedän todellakin: FIRST WORLD PROBLEMS.. Mutta joskus sitä vaan harmittaa, eikä pysty näkemään omaa napaa pidemmälle. Haittaaks se!?

xxx

t. (nyt jo) happy bitch ;)


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tuliterät lenkkarit

Muistatteko lapsena, kun sait uudet lenkkarit ja sinun oli pakko päästä heti niitä pihalle esittelemään? 

Nykyään en ehkä mene kehuja keräilemään juoksulenkkareistani mutta on se vaan ihana tunne avata kenkäboxi ja nähdä uutuutta kiiltävät lenkkarit, jotka huutavat puhtaudellaan testaamaan juoksua mahdollisimman nopeasti;  etenkin jos vertaat niitä vanhoihin, kulahtaneisiin ja paljon kilometrejä vastaan ottaneisiin kenkiin. 

Adidaksen Boston boostit <3


Shoppailu ei ole todellakaan minun lempipuuhaa! Yleensä tiedän mitä menen hakemaan ja suoritan toimenpiteen mahdollisimman nopeasti täsmäiskulla, plussaa on jos saan heti myyjän käsiini, joka auttaa löytämään oikean koon mahdollisimman nopeasti. Minulla on ollut uusien lenkkareiden hankinta ajatuksena jo muutama kuukauden ajan mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Työmatkani varrella ei ole urheiluvälinekauppaa ja onhan töistä ainakin puolen kilometrin kierto lähimpään myymälään.. Eli siis hirveä vaiva, ei jaksa! Moneen kertaan päätin aamulla, että "tänään menen" mutta en sitten jaksanutkaan. Naurattaa hieman oma käytös; jaksan todellakin herätä aamulla lenkille vaikka klo. 4.30 mutta en millään jaksa poiketa ennen töitä tai sen jälkeen ostoksille.

Kiitos siis nettikauppojen  sähköpostimainonnan. Intersportin nettikauppa promosi jopa -70% hintoja, joten eräänä iltana päätin olla reipas ja kurkata josko minun lenkkarit löytyisivät kohtuu hintaan, löytyiväthän ne. Postitus oli lähisiwaan, joten työmatka ei pitene metriäkään! Voitto siis laiskalle shoppaajalle.

Tiedän, että pitäisi tukea kivijalkakauppoja mutta onneksi sentään tilasin kenkäni suomalaisesta nettikaupasta, enkä ulkomailta, lisäksi tuin matkahuollon pakettipalvelua, joten olen oikeasti ihan hyvä ihminen :D.

Eilen uudet lenkkarit pääsivät heti tositoimiin VK-lenkille ja voi että kuinka kiidinkään, mono oli totisesti syönnillä :D. Hassua myös kuinka jämäköiltä ne tuntuivatkaan jaloissa, ehkä lenkkareita kannattaisi vaihtaa vähän useammin.. 

Ainoa harmillinen asia on uusissa lenkkareissa on vanhojen kenkien roskiin heitto. Vanhat lenkkarit ovat kokeneet kanssasi monet kilometrit, ylä ja alamäkiä (niitä fyysisiä ja henkisiä) joten vähän harmittaa heittää ne pois.. Mutta mitä muutakaan niille voisi tehdä? Meidän kämppä olisi pullollaan kenkiä jos kaikki pitäisi säästää, joten vanhat kenkulit rest in peace <3.

Mites teidän shoppailut? Tai onko ongelmia vanhojen pois heitossa?

xxx

-Minna




sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Guess who's back, back again.. Kuulumiset

Runosuoneni ei ole viime aikoina kovinkaan aktiivisesti pulpunnut mutta ehkäpä tässä pikku hiljaa taas innostun kirjoittelemaan. Talvi, kylmä ja pimeys vie hieman fiiliksiä hehkuttaa juoksua tai mitään muutakaan, joten vapaa-ajan olen mielummin istunut aivot narikassa sohvalla kuin blogia päivittäen.

No, kerron nyt muutenkin kuulumisia. Energiaa on vienyt töissä tapahtuvat muutokset. Jenna, ihana hieroja kolleegani, jää mammalomalle maaliskuun lopussa, joten olen koettanut löytää hänelle tuuraajaa. Myöskin muut tilassani toimivat yrittäjät vaihtavat toimistoa, joten vuokran jakajia on muutenkin tarvinut etsiä. Ei ole ollut helppo homma; tarkoitan sähköpostiin vastaamista, työhaastatteluja yms. muuta ekstra hommaa. Välillä on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin ja mennä mol:in sivuille etsimään joku pieni vuokra huone, vain minulle ja hierontapöydälleni.

Uskon asioiden järjestymiseen, kun niiden eteen tekee töitä ja minä löysinkin mahtavat tyypit; Jennin hierojan ja osteopaattiopiskelijan sekä toisena tilaan tulee Valtteri, urheiluhieroja. Vielä olisi pari henkilöä löydettävä lisää, jotta nykyisessä tilassa oleminen kannattaa. Vapaana oleva tila on avoin, joten siihen ei hierontapistettä voi laittaa. Ajatuksena olisi löytää esim. ripsiteknikko, geelikynsien tekijä tai joku muu ei "niin omaa rauhaa" tarvitseva yrittäjä.

Treenaus on mennyt ihan kivasti. Olen pysynyt terveenä (koputan puuta), yhtenä viikkona alkoi hieman plantaarifaskiitin tyyppinen kipu mutta korvaamalla juoksuja crossarilla ja ahkeralla venyttelyllä ja pallon rullailulla sain orastavan kivun pois. "Kivasti" mennyt treenaus tarkoittaa myös sitä ettei nyt ihan huippu fiiliksiä ole lenkillä saavutettu, voisi siis kesä tulla jo, kiitos!

Yleensä kelit eivät ole kauheasti minua härinneet mutta nyt ärsyttää, ensiksi oli karseet pakkaset ja sitten tuli vettä, nyt jälleen sataa vettä ja joka paikka jäässä. Ehdin jo hiihdostakin innostua, ostin perinteisen sukset ja päätin ruveta korvaavat tekemään pertsalla. No, eipä se ollutkaan kuningasidea; hierojasta ei ole hiihtäjäksi, jo tunnin suksimisen jälkeen kyynärvaressa tuntui kipua, samaa joka on aikaisemminkin tullut rullahiihdosta ja pidemmistä hiihtolenkeistä. Erona vain se, että nyt kipu tuli jo tunnin jälkeen eli palaan nöyränä vesijuoksun ja crossarin pariin. Hiihtelyä voin silloin tällöin ja joskus tehdä mutta ei 2-3 tunnin korvaavana.

Ainiin, pari jännää ja uutta juttua tuli testattua, pari viikkoa sitten juoksin 800m kisan (aika 2.33,01). Olin viimeinen maalissa mutta tavoitteeni olikin hävitä mahdollisimman vähän :D. 800m oli aika hauska matka (tai hauska ja hauska), suoritusaika on niin lyhyt, etten ehtinyt mitään miettimään kisassa mutta mukavuusalueelta poistuttiin todenteolla. Samaisella viikolla osallistuin myös Turussa viestikarnevaaleihin, jossa juoksin viestiosuuden 680m Pyrinnön naisissa.  Jälleen todellakin epämukavuusaluetta ja liian lyhyt matka koivilleni (hahha) mutta selvisin ja vielä pudottamatta kapulaa :D.

Hei on muitakin kivojakin juttuja tapahtunut! Ensi viikolla aloitan pilates ohjaajakoulutuksen II-osan, JEE!! Ihan mahtavaa oppia taas lisää tästä huippu "lajista". Minulla on myös uusi ohjaustunti viikossa: ohjaan POLTE -salilla pilatesta. Polte on ollut salina sellainen mihin itse menisin treenaamaan jos salimaailmasta innostuisin eli aikas huippua <3.

Ajatelkaa, et ostin melkein kuukausi sitten uuden puhelimen (jonka akku kestää varmaan kaks päivää), enkä ole yhtään kuvaa ottanut. Joten saatte vain tylsää tekstiä lukee..Sori!


Palaillaan! 

xxx

-Minna

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Mitäs me erilaiset juoksijat, löydätkö itsesi!?

Meitä juoksijoita on monenlaisia ja suhtautuminen juoksuun on jokaisella omanlaisensa. Mieleeni tuli muutama erilainen juoksijatyyppi: fiilisjuoksija, tosikkojuoksija,välinejuoksija,wannabeejuoksija, somettaja ja kaavohin kangistuja..

Fiilisjuoksijat ovat juoksijoita jotka tulevat hymyillen lenkillä vastaan, sillä onhan ihanaa mennä lenkille. Fiilistelijät menevät juoksemaan ainoastaan silloin kuin heitä huvittaa. Vaatetus on heillä  milloin mikäkin: toisella voi olla vanhat reikäset verkkarit, toisella perustrikoot. Sykemittaria ei fiilistelijä omista, eikä hän halua juoksuaan mitata millään laitteella. Fiilistelijöihin törmää pääsäntöisesti keväällä ja kesällä, sillä syksyn tullen ei juoksufiiliksiä enää löydy. Osa fiilis- juoksijoista tykkää osallistua tapahtumiin mutta ainoastaan juoksutapahtumien hyvän tunnelman takia. Fiilisjuoksija ei aseta tavoitetta, sillä tavoitteet tappavat nautinnon juoksusta.

Tosikkojuoksija on fiiliksen vastakohta. Tosikko suhtautuu juoksuun nimensä mukaisesti tosissaan. Lenkkiä ei jätetä väliin vaikka taivaalta tippuisi pieniä vihreitä miehiä! Tosikon tunnistaa totisesta naamasta lenkillä, jonka putkikatse on suunnattu suoraan eteen, ympäristöä ei havainnoida millään lailla: mikään ei tule tielle estämään treeniä. Tosikkojuoksijalla löytyy kunnolliset treenivaatteet ja sykemittari, vauhtia seurataan tarkasti ja jos lenkki menee huonosti (perustuen sykemittarin dataan) tehdään seuraavana päivänä treeni tuplasti piiskaten. Kisoihin tosikko osallistuu aina ja hän menee tietysti eturiviin, käyttäen kyynärpäätekniikkaa tarvittaessa. Kisa keskeytetään jos tosikko huomaa ettei ennätystä tule, sillä eihän ole mitään järkeä juosta huonompaa aikaa.

Väinejuoksijalta löytyy kaikki juoksuun liittyvät uusimmat varusteet ja vaatteet. Hänet tunnistaa lenkkipolulla tujottamassa sykemittariaan, jolla pystyy tekemään hienoja ohjelmia lenkkiä varten, vaatteet ovat kaikki kompressiota (sukat,säärystimet,trikoot,paidat, varmasti myös pipo), lenkkarit hohtavat uutuutta. Välinejuoksija tilaa kaikki juoksuun liittyvät lehdet ja hän tutkii netistä uusia laitteita, jolla omaa juoksua voi mitata ja tutkia vieläkin tarkemmin. Välinejuoksija osallistuu säännöllisesti tasotesteihin, jotta voi seurata kuntoaan kaavioilla sekä käyrillä; onhan se hyvä tietää millimooleissa miten omat keuhkot toimii. Välinejuoksia osallistuu kisoihin ja hän on pitänyt tarkan huolen, että tyhjennykset ja tankkaukset ovat menneet uusimman (parhaimman) tutkimustiedon mukaan. Kisan reitti on ladattu rannetietokoneeseen, josta hän tarkasti seuraa mittarin infoa.

Wannabejuoksija on omien sanojensa mukaan maratoonari. Hän on juossut yhden maratonin, jonka jälkeen wannabeen on kyllä ollut tarkoitus juosta muitakin maratoneja mutta aina kisa on kaatunut ennen viivalle lähtöä (vamma/sairastuminen/vähäinen treenaus yms.) . Wannabeejuoksija kuuluu tietysti juoksuseuraan ja hän on innokas aktiivijäsen. Wannabe on osallistuntut seuransa mukana maratonmatkoihin mutta aina huoltojoukoissa. Lenkillä hänet näkee harvoin yksin, sillä wannabe vaatii porukan lenkille lähtöön, yksin ei viitsi lähteä. Wannabejuoksijan tunnistaa seuransa vaatteissa, porukassa juoksemassa.

Some-juoksija lähtee lenkille siksi, että voi laittaa facebookiin, instagramiin, snapchattiin ja periscopeen julkaisun lenkistään. Somettajan tunnistaa lenkillä uusista, värikkäistä, vaatteistaan, jotka sointuvat yhteen lenkkareiden ja sykemittarin kanssa. Hän näyttää hiustenpidennysten ja ripsiensä kanssa sporttilehden kansitytöltä. Somettaja ottaa lenkillä selfieitä ja videoita juoksustaan. Hän osallistuu muodikkaisiin puolimaratoniin ja juoksee sen niin, että maalissa näyttää kuin hän ei olisi edes juossu; kauniilta ja valmiina kuvaan mitalin kanssa. Pahin painajainen somettajalle on jos puhelimesta loppuu akku ennen kuin juoksusta on todistusaineistoa, lenkkiä ei ole jossei siitä ole saanut 1000 eri kuvaa.

Kaavoihin kangistunut juoksija juoksee aina samalla vauhdilla saman lenkin, onhan hän jo juossut sen vuodesta -75, joten miksi muuttaa hyvää. Kaavoihin kangistujan löytää aina samaan aikaan ja samasta paikasta PK-lenkillä, samoissa vaatteissa. Kisoihin kaavoihin kangistuja osallistuu kerran vuodessa ja tietysti aina siihen samaan (ollut myös vuodesta -75) ja juoksee +/- 5min samaa aikaa kuin aina ennenkin. Pahin pelko kaavoihin kangistujalla on kaikki uusi eli jos tutussa kisassa reittiä muutetaan tai ajankohta muuttuu, olisihan se aika hirveää.

Olisko vielä jotain muita juoksijatyyppejä? Tai olisiko lisättävää johonkin ryhmään?

Mun mielestä näitä oli hauska miettiä, vähän huumoria elämään <3.

xxx

-Minna

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pikaterkut

Pikapostaus tähän väliin, ettei kirjoitustaidot ihan unohdu :D.
Melkoinen pari viikkoa on takana, ei kauheasti ole tarvinnut miettä mitä seuraavaksi tekisi. Muutto uuteen, omaan, kotiin on vienyt lähes kaiken vapaa-ajan mutta suurinpiirtein alkaa kaikki olemaan hoidettuna, niin uudessa kuin vanhassakin kämpässä. Nyt ei todellakaan tee mieli muuttaa minnekkään ihan hetkeen, on siinä aina niin paljon ärsyttävää hommaa!

Kroppa tuntuu maratonilta palautuneen hyvin mutta aika varovasti olen liikkeelle lähenyt vaikka intoa olisi juosta enemmänkin. Uudet lenkkimaastot näyttäisivat olevan jalkaystävällisemmät; pääosin olen hölkötellyt kuntopoluilla Kaupissa mutta talvella täytyy sitten taas keksiä uudet reitit, hiihtäjien vallatessa maastot. Vinkkejä talvireiteistä otetaan vastaan!?

Välillä oikea jalkapohja muistuttaa olemassaolostaan (jumisesta sellaisesta) eli tulevaisuudessa kropan huolto täytyy ottaa paremmin hanskaan, jotta ensi vuodesta tulisi vammaton! Lupaankin ääneen, että venyttelen, rullailen ja käyn hierojalla useammin. Ääneen sanottu tavoite toteutuu paremmin kuin ainoastaan itselleen luvattu. Voittekin siis aina mahdollisuuden tullessa kysellä minulta: "mites kehonhuolto"! :D Mä sitten vaivaantuneena keksin tekosyitä jos venyttelyt ovat jääneet väliin.

Tällaiset pikaterkut tällä kertaa, nyt nukkuun!

 Chili vahtii tarkkana miten tunnelityömaa edistyy..

xxx

-Minna



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Treffipäivä

Sain yhden parhaimmista ideoistani muutama kuukausi takaperin, nimittäin treffipäivät! Haluan myös jakaa sen teille, sillä olisi mahtavaa jos joku saa kirjoituksestani kimmokeen ryhtyä myös tähän touhuun.

Elämässähän kaikki asiat vaativat huolenpitoa, niin konkreettiset asiat kuin myös tunneasiat. Ihmisuhteet ovat yksi tärkein asia elämässäni: perhe, ystävät ja kaverit... Kaikki nämä vaativat huolenpitoa eli yhdessäoloa. Kavereiden kanssa sovitaan kahvitteluja, lenkkeja ja kaikkea kivaa mutta monesti saattaa se pariskunnan yhteinen aika jäädä arjessa touhuamiseksi, ihanaa toki sekin, mutta edottoman tärkeätä on välillä myös tehdä yhdessä jotain arkirutiineista poikkeavaa ja näin kuvioihin astuu "TREFFIPÄIVÄ"!

Treffipäivä on kerran kuukaudessa järjestettävä päivä, jolloin tehdään yhdessä jotain kivaa, sen ei tarvitse olla välttämättä mitään ekstra kallista tai älyttömän mahtavaa, vaan yhdessäoloa <3. Vuoron perään järjestämme treffit ja päivän tulee olla sellainen ettei toinen tiedä treffipäivän kulusta mitään eli ylläreitä luvassa! 

Mähän oon ihan innosta piukeena ja oon kehitellyt jo varmaan puolen vuoden vuorot valmiiksi ellei käy niin kuin meille eilen.. Meillähän on yhteiseloa Ramin kanssa takana lähes yhdeksän vuotta, siinä ajassa toisen on oppinut aika läpikotaisin tuntemaan ja välillä tuntuu, että ajattelu on liiankin samanlainen. Ramin vuoro oli järkätä syyskuun treffit ja hänellä oli lähes samanlainen päivän kulku kuin olin suunnitellut jo meidän lokakuun treffeille.. Spookya!! Plus, joudun kehittelemään nyt uudet suunnitelmat.

Voin kertoa meidän eilisistä treffeistä :). Päivä alkoi niin, että pakattiin reput, sain siis Ramilta vain ohjeistuksen millaisilla vaatteilla lähdetään ja mitä kannattaa ottaa ehkä mukaan. Otettiin pyörät ja poljettiin Nekalan kiipeilykeskukseen. Mä sanoinkin Ramille heti kiipeilypaikan pihassa, et just olin viikolla miettinyt, että lokakuussa voitaisi mennä kiipeilemään meidän treffeillä. No, ei nyt varmaan sit mennä. Btw. mä en kyllä oo kiipeilijä sitten yhtään, ei oo mun juttu!

Pyörillä jatkettiin matkaa Tammelantorille, jossa extemporee päätettiin syödä mustatmakkarat, paitsi gluteenittomana jouduin tyytymään höyrymakkaraan. Makkaroiden jälkeen Rauhaniemeen saunomaan ja uimaan. Tämä oli sellainen keikka etten olisi osannut järkätä mun treffivuorolle mutta oli hauskaa, vaikka vesi oli kylmää.

Torimakkarat! Ei me edes olla kauheita makkaransyöjiä mut välillä on kiva repästä #fuckinghealthylifestyle :D
<3
Saunan raikkaina jatkettiin treffejä takaisin keskustaan ja Ramin kertoessa reittiä seuraavaan paikkaan, ajattelin et onkohan meidän seuraava paikka sama kuin olin miettinyt lokakuulle.. No, olihan se! Tornihotelliin ja ylös Moro -baariin. Me ei olla "ehditty" koko Tornissa vielä käymään, joten olin ajatellut, että tuskin sinne muuten tulee lähdettyä, niin mennään meidän seuraavilla treffeillä, Rami oli ajatellut samoin. Olin vähän pettynyt kun baarista ei saanut ylhäällä muuta kuin juomaa. Mä olisin niin halunnut saada ruokaa mielummin mutta kävihän se IrishCofeekin ruuasta, eiks niin!?

Chears treffeille!

Siinhän sit meidän syyskuun treffit olikin lyhykäisyydessään <3. Hauskaahan tästä aina tekee sen, että saa toisen yllättää ja tää ei tarkoita sitä, et muuten ei vois käydä syömässä, saunassa tai torilla grillillä yms. Mutta tämä tietty päivä nyt on ainakin sielä kalenterissa eikä se unohdu arjen kiireisiin, lisäksi tärkein: toinen miettii rakkaimmalleen kivan päivän.

PusPus <3

xxx

-Minna

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Uutuus: vapaa-aikaa

Viime viikolla alkoi minun ja Jennan vuorottelu. Monet kyselivät, että mitä meinaan kaikella sillä vapaa-ajallani tehdä.. En vielä itsekkään siis tiedä mutta jotain uutta haluan oppia! Kesän tavoitteena on opiskella anatomian kirjat läpi ja panostaa pilatesohjaukseen. Syksyllä saa sitten nähdä ottaisiko muutaman kurssin avoimesta yliopistosta vai alkaako harrastamaan pitsinnypläystä. Hahha!

Viime viikon olin saanut jo vapaa-ajan kalenterin täytettyä mutta maanantaina iski tunne, jota odotinkin: huono omatunto. Onneksi sain sen aika nopeasti järkeiltyä pois. Pari vuotta kun on tehnyt töitä aamusta iltaan, kuusi päivää viikossa, niin tällainen löysäily on hurja elämänmuutos ja vielä kun siihen lisää löysän treeniviikon, niin huhhu! :D
Nyt olenkin nauttinut "runsaasta" vapaasta ajasta, mikään ei ole ihanampaa kuin aamulenkki Chilin kanssa, pitkän kaavan kautta eli puolitoista tuntia Pyynnikin metsissä. Luulen, että iltavuorot tulevat olemaan minun lemppareita, aamulla on jotenkin kiva puuhastella kaikki omat jutut ja sitte illan voi tehdä töitä. Muutenkin olen ehtinyt syömään rauhassa, enkä iltaisin ole enää niin "rikkipuhkipoikki" -fiililsillä ja töihinkin menen huomattavasti energisempänä kuin aikaisemmin. Ihanaa <3. 

Tämän viikon Iltavuoro onkin aikas oivallinen lauantain maratonia ajatellen; startti on vasta klo 16, joten mahtavaa elää tämä viikko muutenkin iltapainotteisesti. Jännityksellä odotan näkyykö hieman rauhallisempi elämä juoksussa, ei välttämättä ihan vielä lauantain kisassa.. Ehkäpä muutaman viikon päästä  voi jotakin muutoksia huomata.

Kesäkelejä ei ehkä ole vielä kuulunut mutta ihan jees lenkkeilykelit on tällä viikolla ollut <3




Koetan ehtiä vielä raapustamaan jotain ennen lauantain Suvi-iltaa mutta tällaiset pikakuulumiset tällä kertaa!

xxx

-Minna


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Näin se meni Raholan kymppillä

Aikalailla vuosi sitten juostiin Mäntässä 10 kilometriä Serla-hölkässä, jossa aikani oli 40.36. Eilen juoksin tämä vuoden ensimmäisen 10km kisan, Raholan kympillä, aikaan 40.17 eli muutaman sekunnin parannus viime vuoteen. Olen monesti sanonut, että kympin matka on ehkä hirvein ikinä! Sitä ei voi verrata millän lailla maratoniin ja viiden kilsan juoksukin on ihan eri luokaa.. Kymppi on vaan jotain niin hirveetä (kuitenkin sellasille tulee aina ilmottauduttua; ihminen on kummallinen!).

Tapahtumana voin  Raholan kymppiä suositella: reitti oli tasainen ja sielä juostiin (varmaankin) suurimmaksi osaksi hiekkatiellä, joten jaloille hiekka on parempi alusta kuin asfaltti, vaikkakin hieman hitaampi. Huolto pelasi,vaikkei kympin matkalla ihan kauheita huoltoja tarvitse ja ihanaa oli kun maalissa sai mitalin halauksen kera, haleja ei koskaan ole liikaa elämässä.
Sää oli juoksuun hyvä, sade lakkasi juuri ennen lähtöä, eikä tuuli häirinnyt monessakaan kohtaa eli sään piikkiin ei voi epäonnistumisia laittaa. Hahha!

Eilinen juoksu ei ollut mielestäni minulta mallisuoritus, jalkani olivat jotenkin todella väsyneet ja tukkoset, muutenkin tuntui jo aamulla herätessäni, että kroppa on turvonnut ja painava.  Alkuverkka hölkkää tehdessäni tiesin ettei tästä aivan huippujuoksua tule mutta tottakai kaikki haluan peliin laittaa. En tiedä vaikuttiko perjantain 18km lenkki tai kymmennen tunnin työpäivä (ilman kunnolista taukoa) eiliseen väsyfiilikseen mutta jalat eivät vain kulkeneet halutulla tavalla.
Tällaisia väsyneitä päiviä tulee aina välillä mutta ei haittaa, uusia mahdollisuuksia tulee ja plussaa siitä, että kympin kisasta ei tarvitse montaa päivää palautua eli enemmän harmittaa jos maratoni menisi mönkään.

Valitettavsti minulla ei ole kuvia tapahtumasta, sillä kisan jälkeen oli hieman kiirus töihin, joten aika nopeasti kytkin nousi Tesoman jäähallin parkista juoksun jälkeen. Myöskin olisi ollut kiva antaa jotain tilastoa sykkeistä mutta sykevyönikän ei ollut yhteistyöhaluinen. Juoksun jälkeen kelloni väitti, että keskisyke oli 126 ja maksimi olisi ollut 156.. Rohkenen hieman epäillä sykemittaria :D. Ihan ei PK- sykkeillä menty, sen voin vannoa.

Tänään olikin sitten parempi päivä. Peruslenkki meni aika mukavasti, toki ei lujaa tehnyt mieli juosta mutta ihan kivasti kulki. Huomista hierontaan odotan kuin kuuta nousevaa, joten eiköhän ensi viikolla jaloilla pääse taas kirmailemaan vähän lujempaakin. Muuten tämä päivä on ollut aikas ihana; ulkoilua ja rentoa menoa. Kävin Ramin kanssa nurtsilla harjottelemassa yhtä kesän jooga tavoitetta: päälläseisontaa! Pysyin ehkä sekunin ilman tukea eli harjotukset jatkuvat..  Myöskin jätskikausi korkattiin laukontorilla! Se on kuulkaas kesä ny <3.

Lootusasento on kans tavoitelistassa, vielä ei ihan taivu

Mut ei haittaa, tää on kivaa


Suklaatahan ei voi koskaan olla liikaa
xxx

-Minna

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Home sweet home

Kolme kuukautta hujahti ohi hujauksessa ja kotimme putkiremontti valmistui viime viikolla. Takaisinmuuttopäivä sattui sopivasti pitkäperjantaiksi. Moni on kysynyt, että säilyikö appivanhempien kanssa sopu koko ajan ja tähän täytyy sanoa ettei ollut mitään ongelmaa.. sori vaan, ei tule mitään draama-avautumisia :D hahah! Tämän koko evakkoasumisen aikana en kokkaillut kuin yhden ainoan kerran!! Anoppi oli niin mahtava, että pääsin valmiiseen pöytään syömään lähes joka päivä; kyllä, mulla on maailman paras anoppi <3. Chilillä oli myös luksusta asua Hervannassa, sillä oli monta eri sänkyä ja sohvaa valkattavana nukkumapaikaksi, joita kaikkia Chili kyllä hyödynsi.

Koti on kuitenkin aina koti, joten oli mahtava fiilis päästä muutamaan takasin kotiin, vaikka joudun kokkailua harrastamaan tulevaisuudessa useammin.. Pitkäperjantain päivän agenda oli saada koti kuntoon! Voin kerto ettei putkiremontien jälkien siivoaminen ole todellakaan helppo nakki; pölyä oli ihan joka paikassa.. Kaikki pinnat piti käydä läpi, kaikki astiat pestä (vaikka olivat olleet kaapissa) yms.. Pyykkäysoperaatio oli aloitettu jo viikkoa aikaisemmin, joten se osuus oli jo hoidettu mutta pyykin roudaus Hervannasta kaupunkiin ei Toyota Yariksella ole kovinkaan helppo homma.. Yaris on hyvä auto mutta ei kyllä kovinkaan tilava :D. Pitkäperjantain treenit jätinkin suosiolla väliin, siivousta ja muuttoa teimme 9-21 eli mukavat 12 tuntia.. olisi ollut varmasti viistasta pitää lauantai vapaapäivänä mutta tietysti olin jo buukannut yhdeksän tunnin työpäivän lauantaiksi. Hengissä kuitenkin selvisin muutosta ja työpäivästäkin.

En tiedä kuinka moni muu saa tavaroiden pois heittämisesti kicksejä mutta minusta se on todella "puhdistavaa" terapiaa.. Jätesäkillinen vaatteita, monta pussillista turhaa kamaa roskiin ja myyntiin. Oi kuinka ihanaa, kun kaapit ja hyllyt ammottavat tyhjyyttä <3. en voi sietää kun nurkkiin kertyy ylimääräistä kamaa. Minulle ei siis todellakaan kannata koskaan ostaa turhia matkamuistoja, koriste-esineitä yms.. Mitä vähemmän tavaraa, sen parempi!

Parasta kotiin muutossa on kuitenkin päästä asumaan ihmisten ilmoille keskustaan, josta on lyhyt matka joka paikkaan. Töihin kävelen kaksi minuuttia, mikä takaa pidemmät yöunet. Enää ei tarvitse miettiä bussiaikatauluja tai autoruuhkia, vaan parin sadan metrin matkan pääsee kävellen tai juosten.. Jälleen pääsen taas treenaamaan 200m vetoja aamuisin, kun koetan ehtiä töihin ennen asiakasta.

Aurinkoista viikkoa!

Ainiin, olen pääsyt jo juoksemaan ilman akilleskipuja ja arvaa olenko iloinen!? :)


xxx

-Minna

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Juotavat vihannekset

Puoli kiloa päivässä VÄHINTÄÄN pitäisi meidän syödä värikkäitä (seitsemästä eri väristä koostaen) kasviksia ja hedelmiä, kuinka monella täyttyy? Niimpä, ei mikään helppo nakki saada päivittäistä kasvisannosta täyteen.. No, minäpä viisaana ja hyvin laiskana tyttönä olen viimeisen puolen vuoden ajan heittänyt lähes kaikki kasvikset ja hedelmät blenderiin, muussaanut ne juotavaan muotoon; ei tarvitse rouskuttaa posket kipeänä ja aikaa säästyy paljon hyödyllisimpiin juttuihin.
Minunlaiselle herkkävatsaiselle juotava ja valmiiksi muussatut kasvikset sopivat täydellisesti, lisäksi ravinteet imeytyvät paremmin kuin omilla leegoilla pureskeltuna.

Mielestäni tehosekoittimessa on helpompi tehdä vihannessmoothiet kuin esimerkiksi mehulingolla mutta ei mehulinkokan huono vekotin ole.. Minä olen vain niin laiska puhdistamaa sitä (siinä on miljoona eri osaa) ja vihanneksista jää niin hirmuisesti ylimääräistä "moskaa"mehustamalla,  blenderi taas muussaa koko kasviksen, joten vähemmän siivousta!

Halua kertoa minun blenderini tarinan: sain sen Ramilta syntymäpäivälahjaksi, kun täytin 20 vuotta. Kaikista maailman tavaroista hän osti minulle blenderin.. Silloin en edes ikinä syönyt/juonut smoothieita. Voin rehellisesti kertoa, että petyin TODELLA paljon avatessani lahjaa :D hahah! Kaksikymppinen Minna ei oikein osannut lahjaa arvostaa.. Kaikki nämä vuodet Rami on siis saanut kuulla tästä "surkeasta lahjasta", no toisaalta sen jälkeen olen saanut lahjoiksi häneltä myös navigaattorin, pölynimurin, mehulingon, wii-pelikonsolin..
Viime kesänä kuitenkin kaivoin blenderin kaapista ja aloin valmistamaan tuorepuuroa, sen jälkeen tajusin tämän vihannesten blendaamisen ja kuinka helppoa se on! Nykyään siis rakastan blenderiäni yli kaiken <3, paras lahja ikinä!! Rami taas ei ehkä ole asiasta samaa mieltä, sillä blenderi pärähtää aamulla käyntiin, samoin myös illalla ja viikonloppuisin myös päivällä.

Eikun sitten vain heittelemään blenderiin kaikkea mitä jääkapista löytyy.. Minun vihannesjuomaan tuli tänään:

2 kiiviä
omena
kukkakaalia
porkkanaa
lehtikaalia

ekstrana laitoin vielä oliiviöljyä ja pellavansiemenrouhetta, niin ja tietysti vettä.

Kasvikset valmiina blendaukseen. Kannattaa käyttää vielä korkkia..

Valmis juotavaksi


Hyvältä se maistui oikeesti, vaikka ehkä voi kuulostaa aika hurjalta. :D

NamNam!

xxx

-Minna

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uusi vuosi ja uusi teema..

Vuosi 2014 on kohta takana, nopeasti se meni mutta paljon asioita on myös vuodessa ehtinyt tapahtumaan. Vuosi sitten tein postauksen tulevista tavoitteista ja uudenvuodenlupauksista, voit lukea sen täältä. Enpä olisi vuosi sitten uskonut, mitä kaikkea onkin sattunut ja tapahtunut, joten haluan nyt jälleen tehdä fiilistelyt menneestä, joten voin sitten täysin keskittyä tulevaisuuteen ja uuteen, vielä parempaan vuoteen.

Tämä vuosi oli treenauksen ja juoksujen kannalta erittäin onnistunut, tavoiteet ylitettiin huimasti, joten ensi vuodelle täytyy rima asettaa vielä korkemmalle ;) hehhe! Ihan vain sen vuoksi, että saa sit paiskia hulluna töitä uusiin ennätyksiin. Treenimäärät ovat olleet sopivia, sillä olen säilynyt ilman vammoja mutta kehitystä tuli huimasti. Kehittyminen alkaa kokoajan olemaan vaikeampaa ja vaikeampaa.. Tuskin ensi vuonn maratoniennätys paranee vuodessa 28 minuutttia, niinkuin tänä vuonna kävi. Hanskoja ei naulaan kuitenkaan löydä, enkä halua uskoa rajojen vielä tuleen vastaan; juoksu kulkee, intoa riittää ja energiat ovat kohdillaan..Ensi vuodelle siis tähtäimessä uudet ennätykset!

Tähän vuoteen mahtui JÄLLEEN työpaikan muutto, mikä toi minulle lisää vastuuta ja kuluja mutta näinhän tämän pitikin mennä, olen nyt työpaikassa, josta olen haaveillut monta vuotta! Nyt kyllä ensi vuoden lupaus onkin ettei 2015 vuosi sisältäisi lainkaan muuttoja (toki haluan siis kotio päästä putkirempan jälkeen). :D

Viime vuonna lupasin kuunnella ja huoltaa kroppaani enemmän, onnistuin ihan hyvin mutta pakko myöntää, että vielä on petrattavaa.. Säännölliset hieronnat ja muut kropan huollot taas kalenteriin, onneksi astangajooga on tullut jäädäkseen, joten ihan ei retuperälle en ole missään vaiheessa kehonhuoltoa päästänyt. Hyvä minä! 

Asiakkaan kanssa tällä viikolla keskustelimme uudenvuodenlupauksista ja hän kertoi ettei tee lupauksia mutta joka vuodelle hän päättä jonkun tietyn teeman, jota pyrkii noudattamaan.. Onko tämä vain synonyymi uudenvuodenlupaukselle? Voi olla mutta monesti jo sana "uudenvuodenlupaus" aiheuttaa kauhean vastareaktion ja epäonnistumista pelätään niin paljon ettei haluta edes luvata mitään, siloin teemavuosi voisi olla parempi vaihtoehto. Teemavuodessa ei voi epäonnistua, haluat vain keskittyä johonkin asiaan, olemaan siinä vieläkin parempi. Itse ajattelin, tällaisena työnarkomaanina, että voisin hieman työnteossa ottaa rauhallisemmin. Viisi päivää viikossa ja ehkä normaalit kahdeksan tunnin päivät riittäisivät..  2015 on siis relauksen vuosi, jolloin opettelen ihan vain olemaan ja oottamaan iisimin, edes hiukan paremmin kuin nyt.

Mitä sinä ajattelit luvata?

Hyvää uutta vuotta!

xxx

-Minna

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Lumi yllätti kaupunkilaisen..

Tässä nopeat höpinät (pitkästä aikaa) vielä ennen kuin lähden kahden ihanan kanssa pitämään tyttöjeniltaa, jossa tiedossa kasvonaamioita, herkkuja,juoruja.. <3.
Seitsemän työpäivää enää jäljellä ennen pientä joulubreikkiä. Nopeeta on aika mennyt mutta hyvä niin, muutaman päivän jouluvapaat tulevat kyllä niin tarpeeseen! Parina viimesenä viikkona on tullut käytettyä liian usein nukkumisaikaa "to do"-listan pienetämiseen, mikä ei todellakaan ole hyvä juttu ja pimeys on myöskin osasyynä hieman väsähtäneen olotilaan. Onneksi kohta aletaan jälleen menemään kevättä ja aurinkoisempia aikoja kohti <3.

Treenit ovat menneen ihan hyvin, vaikkei aamuheräämiset ja -lenkit olekkaan ihan parasta tällä hetkellä. Kovatehoisemmat lenkit sujuvat paremmin kuin hitaat PK-lenkit, mikä on aika jännä juttu mutta epäilen sen liittyvän vain tähän yleiseen hieman väsyneeseen fiilikseen. Eilen oli vuorossa Teivo Cupin testijuoksu, jossa on aina kiva päästä testaamaan juoksukuntoa. Tai no, kivaa ja kivaa.. 5km:n juoksu on ehkä kauheinta, mitä tiedän: se tuntuu pahalta alusta loppuun.

Kauan odotettu lumi oli saapunut lauantaiaamuksi maahan, mikä on sinänsä ihan kiva juttu mutta kyllä minua hieman harmitti, kun olisi ollut kiva päästä kuivalla asfaltilla kirmailemaan. "Viisaana" kaupunkilaisena havaitsin ettei lunta ole kuitenkaan nyt niin hirveesti tullut, että tarvitsisi nastalenkkarit laittaa, joten asicsilla lähdin kohti Teivoa ajelemaan. Ylöjärvellä oli kuitenkin täys talvi käynnissä, lunta reippaasti enemmän kuin keskustassa (yllätysyllätys!!). Alkuverkat tuntui ihan hyvältä mennä peruslenkkareilla, vaikka todella monella muulla juoksijalla oli nastat alla (siinä vaiheessa epäilin jälleen kenkävalintaani). Juoksu starttasi ja jo ensimmäisillä metreillä kaduin todellakin lenkkarivalintaani; ei minkäänlaista pitoa askeleen työntövaiheessa,. Eipä siinä kuitenkaan murehtiminen auta, vaan eteenpäin piti pyrkiä.. Yhtä tuskaa oli koko matka mutta maaliin pääsin ajassa 20.03 eli reilu 40sekkaa enemmän kuin lokakuussa. Tiedän, että muutaman sekunin voi laittaa kelin piikkiin ja  tuloksia ei voi vertailla. Hyvän treenin sain kuitenkin tehtyä, maalissa minulla oli "laattafiilis" eli en olisi kyllä yhtään kovempaa pystynyt menemään. Todella harvoin saan edes vedettyä itseäni niin äärirajoille, että meinaisi oksu tulla, eilen kuitenkin tällä saralla onnistuin. Hehhe!

Tänään olikin ihana keli juosta, aurinko pilkahti aina välillä ja luultavasti keli oli hieman pakkasella tai nollan tuntumassa kuitenkin (meillä ei ole lämpömittaria, niin mennään aina ihan mututuntumalla pihalle). Melkein olen jo unohtanut millaista olisi lenkkeillä (PK-lenkkiä) kirpakassa pakkaskelissä lumella, toivottavsti tänä talvena pääsisi sellaisen vielä kokemaan.. Vaikkakin keli oli tänään kohdillaan, niin juoksu ei nyt niin ihanaa ollut, sillä eilinen treeni tuntui vielä jaloissa, varsinkin etureisissä, mutta eiköhän ne ensi viikolla ole taas jo palautuneet rääkistä ja valmiina uuteen rääkkiin ;) hahah! Tavoitteena pystyä seuraavan 5km juokseen alle 20min, kelistä ja kengistä riippumatta.

Hyvää viikkoa!

xxx

-Minna

torstai 27. marraskuuta 2014

Nopeasti hujahtavat korvaavat treenit

Treeniohjelmaani kuuluu aina kerran viikossa korvaava treeni eli käytännössä se tarkoittaa jotain muuta kuin juoksua. Lähes aina minä suuntaan salille vemputtamaan crosstrainerilla nämä korvaavat. En tykkää kuntopyörästä ja soutulaite on aika outo vekotin, joten crossari on minulle se nro 1,  johon en kyllästy.. (Voisinkin varmasti ottaa sen kotiinikin ja varmasti vemputtaisin sillä myös telkkaria katsellessa mutta onneksi pieneen kaksioon ei ole hyvä idea ostaa isoja kuntosalilaitteita).

Vaikka crossarilla polkeminen on vuodesta toiseen ollut se paras korvaavan treenin muoto, niin on se kyllä tylsää treenausta pidemmän aikaa, minunkin korvaavien kesto on 60-120 minuuttia, joten ekan 20minuutin jälkeen alkaa jo hieman turhauttamaan.. Musa ei auta, kelloa tulee vilkuiltua parin minuutin välein: "hohhoijaaa, enää 90min jäljellä", lehti on ihan mukava lisä mutta siihenkin kyllästyy.. Onneksi nykytekniikka on niin hienoo ja paraskaveri korvaavaan on Ipadi ja Netflix <3, lisäksi olen löytänyt niin hyvän sarjan, että en malttaisi edes lopettaa treeniä.



Arrow on aika perus jenkkihömppätoimintaa mutta tomii treenin ohessa loistavasti: jännittävää ja nopeatempoista settiä, tietysti lopussa paha saa aina palkkansa!

Tietysti tuota päähenkilöä "Oliver Queenia" katselee ihan mielellään ja syke nousee pelkästä hänen katselemisesta.. hahaha!


Suosittelen siis yhdistämään hömpän katselun ja treenauksen mahdollisuuksien mukaan.. tietysti esim. nyrkkeilykehässä voi olla vaikeata keskittyä jos taustalla on jännä sarja, jossa on liian hyvännäköisiä ihmisiä.

xxx

-Minna

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Elojuoksu 2014

Pariin viikkoon ensimmäinen vapaapäivä, jes! On siis hetki aikaa rustailla tänne. Ensi kuussa helpottaa, kun olen saanut työpaikan muuton ja uuden tilan järkkäilyt yms. tehtyä. Ehkä on siis silloin enemmän aikaa kirjoitella.

Eilen kävin kuntoa testamassa Elojuoksussa ja matkana oli lyhyt (mutta sitäkin tuskaisempi) 11,8km. Hyvillä fiiliksillä mennään kohti syksyä; kohti puolimaratonia ja Berliinin täyttä matkaa. Aikaa minulla meni eilen 46,12 min, eli hiukan kovempi vauhti, mitä toukokuussa Mäntässä, jes! Kehitystä on siis tullut. Kirmasin naisista toislle sijalle, voittaja oli huomattavasti minua nopeampi, reippaasti yli minuutin edelle mutta juoksussa on se ihana puoli, että yleensä aina sitä kamppailaan oman ajan kanssa, eikä sijotuksella niin ole väliä. Tietty on kiva saada palkinto :D heheh!

Juoksu alkoi klo. 14, ennen sitä olin töissä, joten pikapikaa kaverin kanssa kaahasimme Elovainioon. Ihan parhaimmat fiilikset itsellä ei lähdössä ollut. Vähän väsytti ja jalat tuntuivat tukkosilta. Viimeiset pari viikkoa on ollut töissä todella kiire, tuntuu, että kaikki ihmiset ovat menneet jumiin :D eli pienen pienillä tauoilla olen työpäivät hieronut. No, itsehän sitä kalenterinsa täyttää eli ei auta kuin peiliin katsominen. Hahha! 

Väsymyksestä huolimatta lähdin painelemaan 4min kilsavauhdilla eteenpäin. Alkuun tuntui todella hyvältä ja juoksinkin hieman alle 4.min vauhtia. Ilma oli hyvä, ei ollut liian kuuma ja mukavia varjokohtia oli matkan varrella. Kuuden kilometrin paikkeilla alkoi kuitenkin jalat painamaan entisestään ja vauhti tippui varmaan 4.10 hujakoille. Jäin jälkeen kahdesta muusta juoksijasta, joiden vauhtiin olin lähtenyt. Yksin juoksu oli kyllä puuduttavaa, tuntui etten millään jaksa pitää vauhtia. Varmaankin jossain kahdeksan kilometrin paikkeilla, sain taas energiaa lähtee juoksemaan lujempaa ja sillä mentiin loppuun asti. 

Sykkeitä en matkan aikana katsonut, en halua laittaa turhaa energiaa kellon kanssa säätämiseen. Välillä vilkuilen vauhtia ja that's it. Hieman siis järkytyin maalissa, kun katsoin kellosta matkan datan. Keskisyke 168 ja maksimissaan oli käynyt 195!! Mitä hittoa.. Viimeksi minun maratonilla keskisyke oli 167 ja edellisessä 10km kisassa keskisyke oli 190. No, ilmankos maalissa ei ihan ollut niin kuollut olo kuin viimeksi..:D En tiedä miten paljon lujempaa olisin pystynyt juoksemaan, vai olisikonko edes pystynyt.. Aina jälkikäteen sitä miettiin, että "hitto, olis voinu vähän kovempaa vetää.." Mutta oikeesti!?!? En tiedä, eikä sillä nyt niin väliä, pääasia oli, että juoksin ja kaikki sujui hyvin! Juostaan sit ens kerralla kovempaa!

Meillä on niin kivaa <3


Maalissa heti palkkari ja tietysti ilmoitus Ramille ajasta..


Mä tykkään keräillä näitä pyyhepalkintoja :D

Olin hirmu ylpeä, kun ystäväni juoksi puolikkaan Elojuoksussa aikaan 1.39 ja toiselle sijalle naisista!!! Hänellä on ollut paljon vastoinkäymisiä rasitusvammojen kanssa viimeiset puolitoista vuotta, joten ihan mieletön parannus puolikkaan ajalle, vaikkei hän ole edes kauaa ehtinyt treenaamaan terveenä. Luvassa siis huikeita tuoksia häneltä <3.

Loppuun vielä kaupunkiasumisen ylistystä; voi lähtee leffaan ihan noin vain extemporee. Paras palautus väsyneille koiville oli iso karkkipussi makuunista ja Expendables 3; kaksi tuntia armotonta ampumista, hauiksia ja testosteronia..

Mässypussi oli niin iso, ettei se mahtunut kuvaan..



xxx

-Minna

perjantai 8. elokuuta 2014

wazzup..

Apua! Päivät kiitää niin nopeasti ohi, ettei oikeen pysy mukana..tällä kertaa kirjoittelen ihan vain pikaterkut. Hommia piisaa juoksun ja työn saralla, joten en ole oikeen ehtinyt istahtamaan alas ja kirjoittelemaan.. Paljon minulla on kivoja juttuja mielessä, joista haluan tarinoida mutta kirjoittelen niistä sitten hiukan paremmalla ajalla.

Funssa kiusasi vain kolme päivää ja välistä jäi onneksi ainoastaan kaksi treeniä! Nyt on päässyt taas hyvään vauhtiin juoksut! Vähäisemmälle ovat jääneet -pakko tunnustaa- yöunet, niin paljon hommaa mutta kello ei anna armoa. Lupaan, että tämä on vain väliaikaista ja ensi viikolla tsemppaan taas paremmin levon kanssa.

Jos joku miettii, olinko 2.8 Hämeenlinnassa juoksemassa 10km, niin vastaus on:en. Minulle sattui samalle päivälle 50-vuotisjuhlat ja valmistujaiset. Uusi yritys on juosta lyhyempi matka 16.8 Elojuoksussa, eli ens viikolla KÄÄK! 11,8km on matka, joten ihan ei pääse vertailemaan aikaisempia tuloksia mutta eiköhän tuossakin matkassa ennätys tule, ekaa kertaa kun olen sen juoksemassa! Hahha!

Mutta nyt pitää jatkaa vielä muutamat työjutut ja painua pehkuihin, sillä huomenna on niin aikainen herätys veteleen tonnin vetoja.. En kehtaa edes kirjoittaa moneltako kello on soittamassa. Hehhe!

Aivan ekstra ihanaa viikonloppua!


xxx

-Minna

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Välineurheilua part 2

Lämmintä piisaa <3 ihanaa! En halua yhtään valittaa lämmöstä, sillä tämä on niiiiin harvinaista herkkua.. Meillä on kämpässä varmaan 35 astetta lämmintä ja tuntuu kuin kokoajan olis ikihiki päällä, hahah! Mielummin hikoilen kuin palelen, joten nautitaan vaan kesästä ja lämmöstä!

Sitten asiaan:
Vaatteista puhuttu, vielä parit minun must-tarvikkeet esittelemättä. Tänään vuorossa suhteellisen uusi löytö: Spibelt.

Kuva: Google


Ystävien suosituksesta innostuin ostamaan vedenkestävän Spibeltin. Hieman epäilin alkuun, että toimiiko vyö tai luultavasti toimii mutta pysyykö se napakasti lantiolla.. Huonot kokemukset juomavöistä, jotka nousevat heti ylös, kummittelivat mielessä mutta pakko sanoa, että on kyllä hintansa arvoinen keksintö! Vyössä kulkee mukavasti yksi 2dl juomapullo tai yleensä Spibeltissä kulkee puhelin, josta kuuntelen musiikkia lenkillä.

Älypuhelimet ovat niin herkkiä hajoamaan, joten olen aina hieman pelännyt mennä lenkille puhelimen käsikotelossa (mikä sen virallinen nimi nyt onkaan), etenkin lämpimillä keleillä.. Minä ainakin hikoilee kuin pieni sika, joten puhelin on aina ihan litsläts-märkä, etenkin IPhonet ovat kuulemma herkkiä kosteudelle, joten joka lenkin jälleen sai jänskättää: toimiiko luuri enää.. Mutta nyt puhelin pysyy kuivana vyössä lenkeillä, jee!

Ilman musiikkia lenkille lähtö tuntuu kaamealta, sitä on itsensä niin totuttanut musiikin kuuntelulle tai oikeastaan se musa vaan soi taustalla ja päälimmäisenä ovat omat ajatukset. Soittolistana toimii ihan vain oma "Juoksumusaa" -kansio, jossa on tietysti kaikki hyvät biisit eli meikälisen tapauksessa varmaan kaikki ihan perusrallatukset NRJ:ltä, en ole kovikaan kiinnostunut musiikista tai kuinka taiteellisesti se on toteutettu, ihan perus purkkapoppi toimii :D, yksinkertaista musiikkia niin kuin on kuutelijakin, hahah!

Huomenna mökille ja aijon viettää koko viikonlopun bikinit päällä uiden, lukien kirjoja ja tietysti herkutellen, ainiin tarvii varmaa juostakkin ;).

Ihanaa viikonloppua!

xxx

-Minna


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Välineurheilja part I

Juoksuhan tunnetaan helppona ja halpana harrastuksena. Jokainen osaa juosta ja lenkille pystyy menemään, oli tilillä rahaa 10 tai 1000 euroa.. Itse allekirjoitan kyllä tämän mutta kun juoksuun hurahtaa kunnolla ja haluaa saada siitä mahdollisimman paljon irti, niin yllättävän paljon rahaa saa kaikkiin releisiin kulumaan. Eniten olen tainnutkin ostaa urheiluvaatteita muutaman vuoden aikana.. Shortseja ei ole koskaan liikaa eikä toppeja.. Niitähän siis tarvitsee olla kaikissa kirkkaissa väreissä.. Silti tuntuu, että aina minulla on ne samat topit ja shortsit käytössä, hahaah! No, en mielestäni kuitenkekaan älyttömyyksiä törsäile urheiluvaatteisiin, ei se nyt niin  justiinsa ole jos kengät ja toppi ei lenkillä mätsää (pääasia että kaikki vaatteet ovat värikkäitä). Muutenkaan naama punaisena, räkä/kuola poskella ei tunne itseään maailman kauneimmaksi.. :D Menen treenaamaan, en näyttämään mahdollisimman hyvältä..

Ajattelin muutaman postauksen ajan olla hieman materialisti ja kertoa mitkä ovat minulle ne MUST -tarvikkeet juoksua ja treenausta ajatellen. Kengistä olen aijemmin keväällä kirjoittanut täällä, joten nyt ajattelin höpistä vaatteista! Millaisilla vaatteilla on siis hyvä juosta. Tietysti tämäkin on makuasia mutta itse sanoisin, että mahdollisimman vähillä :D. hahah! Minulla ei ole minkäänlaisia paljasteluhaluja muille mutta mielestäni lenkki minishortseissa ja topissa on parasta! Alkuun voi olla pikkaisen viileä mennä pihalle mutta kun lähtee kirmailemaan, niin kroppa lämpiää ja juoksu sujuu todella hyvin, kun ei vaatteet turhaa hiosta päällä. Lisäksi kesällä (huom! näillä keleillä) on oikeen kiva kun saa vähän rusketusta, sillä kuka nyt jaksaa maata rannalla käristämässä itseään. ;)

Mielestäni moni juoksija tekee virheen ja pukee aivan liikaa päälle. Pitkissä trikoissa ja pitkähihaisissa-paidoissa juostaan, vaikka ulkona olisi reilu 15 astetta lämmintä! Siis ihan hirveä soija päällä, eikä juoksu kulje! HCR:ssäkin osa juoksi trikoot ja shortsit päällekkäin, pitkähihainen ja takki päällä.. Minulla oli minishortsit, kompressiosäärystimet ja t-paita, silti oli hirvee hiki!

Urheiluvaatteet ovat urheilua varten eli jätä ne puuvillakuteet arkielämään, mikään ei ole kauheampaa kuin hiestä märkä puuvillapaita, joka painaa päällä. Tiedän, se treenitoppi maksaa joku 40e (tai enemmän), eli aika paljon mutta kyllä se on miljoona kertaa parempi lenkillä kuin henkkiksen vitosen puuvillatoppi. Ihana urheiluvaate on hyvä palkinto ja motivaattori, kun jokin tavoite on saavutettu palkitse itsesti hyvällä urheiluvaatteella!

"En ikinä pue juoksutrikoita päälle.." Jep, tämän lauseen minäkin ole sanonut mutta kun ensimmäisen kerran juoksin trikoilla, niin en muilla enää edes suostu juokseen. Collegehousut ja verkkarit eivät ole tehty juoksuun! Ainakaan pitkälle lenkille, jotain hokihölkkää voi niillä varmaan harrastaa. Panosta siis syksyllä ja talvella kunnon juoksutrikoisiin, niin lenkki voi sujua talvellakin paremmin. Tiedän, ne on kaameat makkarankuoret ja kaikki "läskit" ja "selluliitit" näkyy mutta sinä itse kiinnität niihin 1000 kertaa enemmän huomiota kuin muut..

Toppi sen olla pitää! En ole t-paita ihmisiä, kyllä minulta miljoona t-paitaa löytyy mutta edelleenkin rakastan toppeja, varsinkin treenatessa. Ällöttää kuin kainalot hikoo ja on t-paita, topissa kainalossa ei ole kangasta, niin ei tule hikiläikkiä, en tiedä mistä tämäkin ällötys on peräisin ja hieman olen t-paita kammostani päässyt yli: muutamalla lenkillä t-paita on ollut päällä. Toinen kammotus minulla on juosta kisoista saaduilla paidoilla. Paidat ovat yleensä hyvää teknistä-materiaalia ja niissä on hyvä juosta mutta tuntuu siltä, etten halua kaikille näyttää: "heei mää oon juossu maratonin.." Vaikka kaikkihan kisat ovat hienoja suorituksia ja itse en häiriinny jos muut juoksevat "kisapaidoilla" mutta minulla on niihin(kin) kammo, josta toki olen myös yrittänyt eroon ihan hyvin saavutuksin. Varmaankin tämä suomalainen ujous on taustalla: "kauhee jos joku ajattelee, et luulen olevani tosi kova, kun oon juossut maratonin..." :D eikai kukaan edes ajattele näin! :D

Pelkillä urheiluliiveillä ei osaa lenkkeillä myöskään, vaikka siinähän mahakin näkisi aurinkoa ja rusketusrajat olisivat pienemmän.. Ei pysty, kauhea mahakompleksi! Tietystikkään vatsa ei ole tarpeeksi hyvässä kunnossa, jotta se pääsisi näkemään päivänvaloa ;) heh! (Poikkeuksena tietysti serla-hölkkä ja Intian lenkit mutta sillon lämpöasteita oli niin paljon, että olisi voinut olla vaikka alasti). Mutta jos vatsakompleksi ei vaivaa niin kesällä vaan hölkälle vatsa paljaana, niin ei tarvite rannalla löhötä rusketusta metsästäen, vaan saa sen ruskean värin hyvän treenin kylkiäisenä!

Pahoittelen, että tuli pelkkää tekstiä.. Tähän olisi muutama foto sopinut mutta laiskana ihmisenä en ole saanut aikaseksi ottaa itsestäni lenkkikuvia  ennen/jälkeen treenin tai selfietä tai belfieitä ;). Ehkä ensi kerralla sitten!

Nyt shoppailemaan, alennusmyynnit ovat vielä päällä!

xxx

-Minna