Angry bitch

Heipähei, ihan liian pitkästä aikaa! Tähän alkajaisiksi voisin sanoa, että oli sitten ihan paska kesä! Ei siis kauheesti huvittanut kirjoitella mitään. Tämä postaus on kyllä ollut mielessä parin viikon ajan mutten ole saanut revittyä aikaa kirjoitteluun mistään. No anyway, tässä sitä ollaan ja voin hieman tätä paskaa kesää raottaa, pyydän kuitenkin huomioimaan, että kirjoitan tätäkin tekstiä hieman pilke silmäkulmassa ;).

Viime postaus oli Riian maratonilta, joka ei ihan halutulla tavalla mennyt mutta se on jo menneen talven lumia. Sen jälkeen sain vuosisadan flunssan, josta parantuminen kesti ikuisuuden. Luulisi kropan olevan kunnossa ja levännyt parin viikon sairastelun jälkeen, luulisi myös kaikken rasitusvammojen lähteneen mutta toiveajattelua; takareisi/sisäreisi oli juostessa nyt kipeämpi kuin koskaan. Ennen maraa olleet samat oireet palasivat pahempana. Silloin syy oli lukkiutuneessa lantionpohjassa, jonka kiropraktikko sai auki. Varasin uuden ajan, josko sama ongelma jatkuu mutta nyt ongelma oli kierossa ristiluussa. Pari rusauttelu kertaa auttoi ja siihen kun lisäsin vielä omatoimisista quatratus lumborum -lihaksen venyttelyä, niin sain jalan juoksukuntoon, jeejee!

Hyvä treenaus alkoi ja juoksu oli ihanaa mutta ennen juhannusta sain sitten jälleen flunssan, joka kaatoi petiin, treenien osalta, töitä tietysti tein. Minulla oli keväästä alkaen siis kuukauden välein flunssa. Ei oo ihan normaalia! Epäilin mykoplasmaa mutta eihän sille pysty mitään tekemään, joten en jaksanut mennä lääkäriin. Toisaalta kun jälkeenpäin miettii, niin sairastelu johtui varmasti vain koko kehon stressitilasta; töitä normaalisti, treeniä normaalisti ja sitten koulurästejä siihen päälle, joten yöunet olivat viikon ajan about 6h. Järkevää, eikö!?

Jes, selvisin flunssasta ja taas pääsi treenaan. Myönteistä oli kivuton juoksu eli jalat olivat jees kunnossa.. Pari viikkoa mentiin hyvillä kilsamäärillä, jalat ja kroppa olivat toki koko ajan väsyneet (olisko ehkä pitänyt kuunnella kroppaa??) mutta ei se mitään, oli ihanaa juosta! Erään lenkin juoksin sitten niin jumisilla jaloilla ettei mitään rajaa.. Sain onneksi akuuttiajan kolleegalle hierontaan, joka auttoi hetkeksi mutta syväjumi vain pysyi jaloissa. Olisi tietysti ollut fiksua pitää ekstra lepoa (näin jälkikäteen kun miettii) mutta en malttanut kun kerrankin oli hyvä vauhti päällä.

Erään äärimmäisen tuskaisen 30km jälkeen..

Pian oikean jalan etureidet ja lähentäjät olivat niin pahassa jumissa ettei hieronta enää auttanut, pystyin vaan juoksemaan pari kertaa viikossa. Tein korvaavalla kaikki PK-lenkit ja juoksin ainoastaan kovat lenkit, vähennetty juoksumäärä ei auttanut, oikea puoli pysyi superjumissa. Tässä vaiheessa tuntui kaiken olevan ihan päin vi***a. Kaikki asiat ärsyttivät! Pari viikkoa olin kyllä niin kärttynen, että nyt jo oikein naurattaa. Tietysti tässä vaiheessa vain naiset ymmärtävät niitä päiviä, jolloin vain vit**** niin hirmuisesti :D.

Ihan jees meni 10km, vaikken ollut kevyttä lenkkiä tehnyt pariin viikkoon. Uus enkka 40.04.
Kisassa ei jalkoihin sattunut (ruonnomishieronta pari päivää aijemmin) ja luulin jo parantuneeni ennen kuin sitten taas todellisuus iski :D.

Mietin vakavissani lajin vaihtoa moneen otteeseen; voisin alkaa crossfittaamaan!? Minä kun tykkään treenata treenaamisen ilosta, niin sehän vois olla mun laji.. Mutta plääh, turhaan sitä oikeasti yrittää peitellä megaharmitusta, kun ei pysty normaaliin tapaan juoksemaan! Joka aamu heräsin toiveikkaana: "joko mä tänään olisin kunnossa.." Eräässä juoksuaiheisessa podcastissa (joita on muuten aika kiva kunnella pk-lenkeillä) puhuttiin juuri siitä kun juoksijalle tulee rasitusvammoja, jotka estävät lenkit, niin on fiilis sellainen kuin osa sinusta puuttuisi. Aika osuvasti sanottu, vai mitä mieltä olette?

Muutaman (jälleen) niin äärimmäisen ärsyttävän päivän jälkeen  päätin olla pari päivää ihan vaan treenaamatta sen kummallisemmin. Sopivasti minulle sattui tulemaan parin päivän pilates-koulutus Helsingissä eli sain muuta ajateltavaa. Pitkien koulupäivien päivien jälkeen ei edes tehnyt mieli tehdä mitään. Ekstra lepo teki ihmeitä, olin aivan eri ihminen; jalat paremassa kunnossa ja mikä tärkeintä: olotila oli energinen ja hyvä, olin päässyt eroon väsyneestä ja kiukkuisesta Minnasta.

"Pääkoppa" toipui levolla mutta jalan sain kuntoon akupunktiolla, joten suurimmat rispektit sille! En ollut akupunktiota koskaan kokeillut aikaisemmin, joten testimielessä varasin ensimmäisen ajan. Heti käynnin jälkeen jalka oli selvästi parempi mutta kokonaisuudessaan kävin kolme kertaa. Oikean jalan lihakset saatiin renoutumaan ja pystyin juoksemaan kivutta. Wau, ihan mieletön tunne kun viime viikolla pääsin ensimmäisetä kertaa aikoihin flow-tilaan lenkillä! Oi, kuinka mahtavaa se olikaan!

Eli aikalailla viikko takana suhteellisen onnistunutta juoksua, tietysti nyt päätin lähteä aika varovasti maltillisilla kilsamäärillä etten taas toista kaikkia virheitä..

Onneksi on pilates <3

Sellainen kesä siis takana, vai onko kesä vielä edes ohi? En tiedä mut ainakin olen päättnyt vammojen olevan ohi!

Muutakin elämää on ollut, ainakin jonkin verran.

Niin ja siis tää kaikki valitus liittyi vain juoksuun, on minulla kesällä ollu kivoja juttuja ja tapahtumia eli juoksun osalta kesä oli paska, ei muun elämän kannalta. Ja tiedän todellakin: FIRST WORLD PROBLEMS.. Mutta joskus sitä vaan harmittaa, eikä pysty näkemään omaa napaa pidemmälle. Haittaaks se!?

xxx

t. (nyt jo) happy bitch ;)