Tänään
on tasan viikko laskettuun aikaa ja hups, näin 9 kuukautta vain hujahti. Tosin huomaan jo sisäistäneen vahvasti raskaana olevan identiteetin, että elämä ennen raskautta tuntuu
hyvin kaukaiselta ajalta.
Viime
päivinä olen ollut enemmän ja vähemmän kyllästynyt olotilaani. Vatsa kasvaa ja
on enemmän ja enemmän tiellä, kaikessa. Olo on tukala ja olisi jo kiva päästä
palautumaan raskaudesta sekä ennen kaikkea tapaamaan vauvan. Opettelemaan
uudenlaista arkea ja elämää. Tiedän toki, että vauva vahvistuu päivä päivältä
enemmän mahassa ja on valmiimpi tähän maailmaan mutta minulle jo riittäisi
odottelu.
Kaipaan
juoksua enemmän kuin koskaan. Keväiset kelit ja sula asfaltti ei yhtään auta
juoksukuumeeseen. Vaikken ole heti synnäriltä lähdössä lenkille, niin olisi
mukavaa saada asiaa eteenpäin ja palautumistreenit käyntiin, jolloin
mahdolliset juoksulenkit olisivat askelen lähempänä.
Jos
ei viime päivien turhautumista lasketa, olen selvinnyt todella helposti
raskausajasta. "Maanpinnalle" minut tiputti viikko sitten vatsatauti, luultavasti
norovirus. Olin lauantai aamuna varma, että aamupahoinvointi ja huono-olo olisi
kohta alkava synnytys. Mutta onneksi ei synnytys käynnistynyt. Olisi ollut
aivan hirveää oksentaa, ripuloida vatsakramppien kanssa kuumeessa synnärillä,
joten vauva oli viisas, eikä halunnut syntyä samaan aikaa noroviruksen kanssa.
Vatsatauti
vie energiat yllättävän moneksi päiväksi. Nyt kuitenkin olen taas normaaleissa
energioissa ja mammaloman puuhastelut ovat jatkuneet; pesänrakennusviettiä on
tyydytetty. Kämppä on siivottu perusteellisesti, vauvan kamat on paikoillaan,
joten enää vain odotellaan pikkuista saapuvaksi.
Äityslomaa
on takana kohta kuukausi, olen kaiken touhottamisen lisäksi ottanut rennosti.
Katsonut Netflixiä keskellä päivää, torkkunut päiväunia ja nähnyt ihania
ihmisiä.. Olen nauttinut omasta ajasta mutta nyt alkavat päivät tuntumaan
pitkiltä ja välillä tylsiltä.
Kovasti
koetan jumppailla päivittäin, josko se innostaisi tyyppiä syntymään J. Lihaskuntojumpat ovat
oikeastaan ainut tämän hetken treenimuoto. Paikkojen ja nivelsiteiden
löystyessä on oikea SI-nivel (jälleen) alkanut kipuilemaan ja kävely on aika
hidasta ja kipeää. Tunnen kuinka alimmat nikamani ”muljuvat” löysyyttä. Kipuun
paras hoito on pakarajumppa. Pakaroiden aktivoiminen helpottaa kipua; lihakset
antavat tukea, joten yliliikkuminen nivelissä vähän rauhoittuu lihasten ollessa
hereillä.
Valituksista
ja tuskailusta huolimatta koetan nauttia pitkistä yöunista, jotka eivät enää
niin sikeitä ole, hiljaisuudesta, rauhassa syömisestä ja varmaan osaisin listaa
jatkaa tyypin synnyttyä.. Asioista, jotka kohta ei olekaan niin itsestäänselvyys.
Ihanaa
alkavaa viikkoa!
Yleensä olen polkenut läpi talven mutta tänä vuonna jäi talvipyöräily väliin mutta vihdoin pääsee polkemaan sulilla teillä. Hieman hitaampaa mutta varmasti eteenpäin :D. Raskausviikko 40. alkakoon! |
xxx
-Minna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti