Viikonlopun löpinöitä

Viikonloppu meni niin nopeeta, että heilahti!
Tuli treenattua, herkutelua ja vietettyä laatuaikaa ihanaisten ihmisten kanssa <3

Perjantaina aamulla heräsin lievään kurkkukipuun ja otti päähän! Pelkään nyt kokoajan, että flunssa pukkaa päälle. Tämä 2013 vuosi on mennyt aikalailla sairastaessa ja nyt kun muutama kuukausi on menty ilman tauteja, niin pelottaa tämä flunssakauden alku :D.
Kun lievä kurkkukipu alkaa, niin yleesä en sitä juurikaan noteeraa ja treenaus jatkuu, seuraavana päivänä tauti on sitten jo iskenyt päälle.. Mutta perjantaina tein poikkeuksen: en mennyt juoksemaan vesisateeseen vaan puuhasteli kotona kahvakuulalla ja kyllä kannatti, lauantaina oli jo taas terve olo! Jes, Minna vs. flunssa 1-0!

Lauantai oli hyvä päivä! Lenkki oli vähän vauhdikkaampaa menoa 2x 3km reippahasti ja siihen alkuun ja loppuun verkat. Kulki hyvin ja kehoa kuunnellen, ilman sykemittaria. Olen siis jo täysin vierottumassa sykemittarista. :)
Päivän kruunasi hyvä seura ja texmex ruuat, tortilloja,tacoja ja tietty pikkujouluaikana sinihomejuusto ja piparit.

Sunnuntaiaamun perinteinen pitkä lenkki 20km meni aluksi mainiosti, täysin flow tilassa! Pakko hehkuttaa tuota musiikin voimaa, mulla on spotify:n soittolistalla niin hyviä biisejä etten malta taas päästä lenkille niitä popittaan!! Lenkin tunnelmaa hieman latisti puolivälissä alkanut vesisade ja kova tuuli. Kotiin päästyäni kädet olivat niin jäässä, että niitä piti vähän jumppailla, jotta veri alkaa taas kunnolla kiertämään. Mutta kaiken kaikkiaan on tuo pitkän lenkin tekeminen niin hyvää terapiaa, siinä matkalla pystyy kaikki murheet pohtimaan ja ratkomaan ;) suosittelen kokeilemaan!

Isänpäivää juhlittiin siskojen, siskon pojan ja isän kanssa keilaamalla ja nauttimalla taas hyvästä ruuasta <3 Nyt jopa muistin ottaa kuvia, joten vielä muutama foto:

Mää voitin keilauksessa :D

Panco Villassa herkuteltiin

Namnam

Siskot ja Roni

Pahoittelen ettei meikäläisen Iphonella saa parempia kuvia mutta eiköhän noista selvän saa!
Ihanaa alkavaa viikkoa!
xxx                                                                                                                   
-Minna                                                                                                                     

Arjen pienen pienet ilot

Nyt tuntuu, että tarvii nauttia pienistä asioista, jotta pysyy mieli iloisena!

Eilen aamulenkillä, paistoi aurinko <3 ihanaa! Olin melkein kaivamassa puhelinta käsivarsikotelosta ja kuvaamassa Pyynnikin rannasta auringon nousua mutta en sitten viitsinyt. Muutenkin kuvien ottaminen on haastellista minulle mutta yritän petrata, sillä itse tykkään lukea blogeja, joissa on myös kuvamateriaalia.

Nyt kun olemme muuttaneet, niin uusien lenkkimaastojen hakeminen on vielä vaiheessa, en tiedä reittejä, joten eilinenkin lenkki oli vähän arpomista ; pari kertaa juoksin harhaan ja piti palata takaisin mutta lopulta löysin takas kotiin ;). jei, hyvä minä! Osaan siis eksyä myös suoralla tiellä..

Tänään oli vuorossa uintireissu Pyynnikin uimahalliin. Kello soitti 5.30 ja suhteellisen pirteenä pääsin ylös, asiaa toki helpotti, kun Rami lähti töihin ja hän oli jo joutunut heräämään viideltä, hahha! (arjen pienet ilot). Uimisen löysin viikko sitten 4 vuoden tauon jälkeen ja on tehokasta (varmaan siksi kun tekniikka ei oo paras mahdollinen)! Tunnin jaksoin pulikoida ja siitäkin puolet oli vesijuoksua mummojen seassa.. On se uintikunto ihan eri juttu, kun "maanpäälinen" kunto. Tiesittekö muuten, että aamulla on halvempi maksu, jes!!   Tiedoksi myös, että kyllä sinne Pyynnikille mahtuu molskimaan!! 

Mahtavin juttu tänään: kävin taas kiropratikolla ja sain normaalin ihmisen paperit! :D eli nyt ei ollut enää eksoottisia ongelmia, kuten esim. pallean jumiutuminen kylkiluiden väliin!?! Olen siis juossut sielä nyt kuukauden ajan kerta viikossa ja seuraavan kerran menen parin viikon päästä, peukut pystyyn, että luut pysyy paikoillan.

Muutenkin tein päätöksen, että alan pitämään kehosta parempaa huolta eli hierontaa ja venyttelyä enemmän, myöskin lihaa pitäisi selkään saada!!

Loppukevennys vielä tähän väliin.. Keskustassa asuminen tarkoittaa meikäläisen kohdalla sitä, että nykyään aina olen melkein myöhässä joka paikasta. Asuu nyt niin lähellä kaikkea ettei tarvii lähtee ajoissa, joten juosten joutuu matkat lopulta menemään.. Se olen siis minä, joka juoksee kaupungilla tukka suihkunmärkänä reppu tai jumppakassi olalla, takki auki ja parhaimassa tapauksessa jumppamatto kourassa.. 

Love and peace fellows!!

xxx

-Minna

Mistä kaikki alkoi part II

 Historiahöpötys jatkuu...Mutta nyt keskityn olennaiseen eli miten aloitin juoksun konkreettisesti.. Pahoittelen  etten kaikkea muista, sillä "eka" juoksulenkkini oli muistaaksen vuonna 2002 eli pari vuotta on siitä vierähtänyt (nyt musta tuntuu niiiiiin vanhalta, kun joudun muisteleen noin pitkälle..).
Aloitin lenkkeilyn 4km reitillä, josta osan aina kävelin ja osan juoksin eli hyvin viisaasti lähdin liikkeelle :). Pari kuukautta sitä lenkkiä sitten tahkosin, aina juosten enemmän ja enemmän. Seuraava askel olikin sitten kokeilla pystynkö juoksemaan 10km putkeen ja pystyin!!! Vau, muistan vieläkin sen fiiliksen, mahtava olo: 10km, olin liekeissä!
Lenkit sitten vaihteli 10-15km paikkeilla pari vuotta. Pakko vielä kertoo: silloin ei näitä Ipodeja tai muita ollut, et kun halusin kuunnella lenkillä musaa, niin mulla oli vyölaukku, jossa oli kannettava CD-soitin!! Muistatteko ne? hahhaahhaa, kyllä oli hienoo juosta sen kanssa ja kuunnella sitä samaa levyä.. Mullakin tais olla joku Negativen eka cd kovassa käytössä!! :D

Jumppavuosina eli lukioaikana ei kauheasti juostu, aina joskus ja jouluna vetäsin 6-10km ja mietin, et ompa rankkaa..

Ekalle maratonille treenasin kyllä todella löysin ottein. Lenkkejä kertyi 2-3 kertaa viikossa, jos jaksoi..Lenkkien pituus oli 10-14km ja aina välillä 20km, sykkeistä en välittänyt yhtään. Chilin kanssa kyllä kävin paljon lenkillä mutta koiran kanssa se nyt on aika hissuttelua, kun tuo meidän haukku nyt haluaa joka puskaan pysähtyä. Pyörällä kuljin kuitenkin töihin aina 10km suuntaan, joten ajattelin et se nyt on sama asia kuin juosta. Eihän se nyt oikeesti ole mutta uskossa on hyvä elää :D. Noin kuukautta ennen kävin sitten vetäsemässä 30km ja hyvillä mielin menin Varalan maratonille. Siellä aikaa meni 4.04 ja tuskien taival se oli mutta kyllä oli sen arvoista! Ihan mieletöntä! Eka maratoni on aina se paras, sitä tunnetta ei enää koskaa saa takaisin.

Varalan jälkeen lepäilin pari kuukautta ja juoksu alkoi enemmän kiinnostamaan eli se nälkä kasvoi syödessä! Halusin juosta alle neljään tuntiin mutta en oikeen tiennyt miten pitäisi treenata "oikein".
Googletin juoksukouluja Tampereelta, otin yhteyttä Varalan juoksukouluun, se oli täys.. 
Sitten löysin Lauri Hollon juoksukoulun  http://www.teamhollonvoima.net/juoksukoulu/ , jossa olen edelleen. Late tekee meille jokaiselle omat ohjelmat tavotteiden mukaan ja kerran viikossa meillä on yhteistreenit, joihin pääsen itse todella harvoin, sillä työpäivä on yleensä klo 19-21 asti..

Nykyään treenaan 5-6x viikossa, pari kertaa on vähän rankempaa settiä eli sykkeet korkealla, loput on sitten peruskestävyyttä eli mukavaa hölköttelyä ja nyt on sit hienoo tää nykyaika, kun spotifystä saa kaikki musat ei tartte enää pelkkää Negativee kuunnella!

Tulevaisuudessa kerron tarkemmin miten treenaan nykyään eli kilsamääriä, aikoja yms.. ja saa esittää toiveita mitä haluutte tietää. 

Pakko vielä hehkuttaa, että pääsin ens syksyn Berlinin maratonille!! ihan mieletöntä! Nyt vielä kaikki pitää peukut pystyssä, että kaveri pääsee myös!

xxx

-Minna