Näytetään tekstit, joissa on tunniste sykemittari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sykemittari. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. joulukuuta 2013

loppurutistusta & dementiaa

Ompas pari viikkoa hujahtanut (taas vaihteeksi) vauhdilla ohi etten ole tännekkään ehtinyt poikkeamaan mutta nyt ehtii hyvin, pakollisena vapaapäivänä. Onneksi huomenna pääsee taas töihin! hehhe!

Viime viikolla päätin nyt virallisesti pitää välipäivät lomaa, kalenteriin vedetty jo kuulakärkikynällä viivat päivien kohdalle, joten ei voi enää perua. Alkaa siis todella huomaamaan loppusyksyn väsymystä, joten pieni breikki olis todellakin tarpeen; viimeisen kuukauden aikana olen polttanut kaksi kertaa perunat ja bataatit pohjaa JA vielä höyrykattilalla eli vesi alakattilaan ja ainekset ritiläkattilaan päälle. Olen ihan täydellisesti unohtanut ne hellalla ja muistanut vasta, kun alkoi palanut haista.. Viimesin kerta oli katillalle kohtalokas, siitä ei enää kelvollista kattilaa tule. Muutenkin muisti alkanut pätkiin; hanskat ovat jo moneen kertaan hukkuneet ja vakiasiakkaitten nimet unohtunut.. No, kyllä se siitä! :)

Viime viikolla muutamat lenkit jäi väliin, kun oli valittavana nukkuuko joka päivä alle 6h ja menee lenkille vai nukkuuko ainakin sen 7h. Uni voitti parina päivänä, sillä tiedän, että pitkittynyt väsymys vetää kaikki pöpöt puoleensa ja minä en todellakaan halua tulla kipeeksi, nyt on niin hyvä terveenä olo -putki päällä.

Ekat jäälenkitkin koettu ja ostopäätös nastalenkkareista tehty, keskustassa näköjään on enemmän jäätikköä kuin Hervannan perällä.. Veronpalautukset on siis hyvä laittaa kiertoon. Laitoin palautukset palamaan jo ennen niiden tuloa eli minun uuteen sykemittariini Suunto Ambitit2 S Whiteen <3 ihana laite, vaikka alussa olikin hieman ongelmia, sillä sykevyö ja kello piti parittaa ja patteria käännellä. Tälläselle blondille hieman liikaa mutta selvisin ja vielä yksin suoritit toimenpiteen vaikka vinkit sain muualta.

Syyt miksi halusin kyseisen mittarin olivat aika hepposet ja tämä mittarit täytti kaksi kriteeriä: sykkeenmittaaminen ja gps. Muuta vaatimusta ei ollut :D. Plussana oli valkoinen väri ja Suunto on käsittääkseni suomalainen yritys!? Joten ajattelin kannattaa kotimaista laatua. Mutta hetki (ellei enemmän) varmasti menee, että osaan käyttää kaikkia hienouksia.

Hehkutan vielä eilistä treeniä: meillä oli yhteistreenit Pirkkahallissa ja 3x 1000m vedettiin. Pitkästä aikaa itse juoksin tonnin vetoja kellon kanssa ja oli kyllä kieltämättä mukavaa juosta sisällä shortseissa ja topissa eikä ollut yhtään liukasta! Oma mitattu "ennätys" oli kesällä 1000m 3.58min. ja eilen meni 3.42min. JES!

Tänään on ollut lepposa päivä: Chilin kanssa metsälenkkiä ja 90min. korvaava treeni crosstrainerilla. On muuten hienoo tämä nykytekniikka: otin Ipadin mukaan ja katselin siinä treenatessa neljä jaksoa salkkareita, kului aika hieman nopeammin kuin olisi siinä yksin tepastellut puoltoistatuntia ja kattelut ihmisiä.
 Ja ei muuten tartte enää seuraavaan pariin vuoteen kattella salkkareita, sen verran sain jo yliannostusta.

Loppuun vielä muutama kuva mun ja Chilin aamumetsälenkiltä. Metsälenkki on säilynyt samana vaikka asumme keskustassa, en ole vain löytänyt lähempää yhtä kivoja polkuja.





Ilta on mennyt tankatessa ja leffaa katsellessa. Täytyy pitää kalorit kohdillaan, joten Pantco Villan take awayt ja makuunin karkit pitää kaloreiden saannista huolen!



Ihanaa viikonloppua kaikille!!

xxx


-Minna

lauantai 23. marraskuuta 2013

What doesn't kill you makes you stronger

Kelly Clarksonin biisi Stronger ei liity mitenkään treenaamiseen mutta tota kertsiä on hyvä hokea, kun treenaa lujaa ja tarvitsee vielä hetki tsempata itseään, jotta jaksaa loppuun asti! ;). Minä ainakin hoin itselleni tänää Teivo Cupissa viimesellä kilometrillä "What doesn't kill you makes you stronger" --- "What doesn't kill you makes a fighter".

Juoksu sujui mielettömän hyvin, kunnon flow-tilassa meni koko 5km, tietty lopun vika kilsa on aina tiukka ja pieni piru hiipii aina mieleen hokemaan "tää on ihan hullun hommaa, miks hitossa tarvis yrittää juosta täysiä!?" Mutta periksi ei annettu ja aika oli n. 20.40min eli aika parantui! JEE!! Teivo Cupin aika ei ole ihan absoluuttinen totuus, meinaan juoksu otetaan ihan sekuntikellolla ja kaikki ihmiset lähtee samaan aikaan, joten edessä olevilla on pieni etumatka. Mutta tarpeeksi tarkka ihan meille kuntoilijoille ;).

On se vaan jännä juttu, kuinka se numerolappu rinnassa tuo lisää buustia treeniin.. Yksin sitä ei pysty repimään itsestään niin paljoa irti. Suosittelen kokeilemaan.

Tänään huomasin olevani true kaupunkilainen.. Teivoon ajeltuani (ihan kuin olis maalle ajellu), siellä oli ihan talvi! lunta paikka paikoin, asfaltti jäinen. Esimmäistä kertaa tuli mieleen, että pitäisikö ostaa nastalenkkarit.. Lipsu Asicsen trainerit meinaan sen verra pahasti.

Nastalenkkarita jään miettimään mutta tänään tilasin uuden sykemittarin <3 siitä siiten lisää, kun paketti saapuu.

Nyt lähdemme Ramin kanssa treffeille: leffaan olis tarkotus mennä katsomaan Thor! Luvassa siis silmänruokaa meikäläiselle ;) 

Ihanaa viikonloppua!

xxx

-Minna

tiistai 5. marraskuuta 2013

Sataa, sataa, ropisee..

Huomaa marraskuun alkaneen, vuoden pimein, sateisin, myrskyisin ja kolein kuukausi on meillä edessä.. Tällä hetkellä toivoisi, että harrastaisi sisäliikuntaa :D. Tänään aamulla vielä pohdin, että jos jaksaa töitten jälkeen mennä vielä koiran kanssa Pyynnikille juokseen mutta päätin olla menemättä, kun astuin pihalle töistä päästyäni.. No, on marraskuussa hyvääkin: isänpäivä, kynttilöitä, ja pikkujouluja..ja ja paljon muuta, mitä ei nyt tule mieleen. :D

Tänään pidin treeneistä lepopäivän ja pyhitin päivän työlle. Kahdeksan tunnin hierontaa lähes putkeen, puolessa välissä 20minuutin ruokapaussi tai sanotaanko nopea ahmimispaussi. Se on hauska, kun työkaverin kanssa ollaan samaan aikaan syömässä mutta molemmat vaan keskittyy pureskelemaan ja lappaamaan ruokaa ääntä kohti, jotta ehditään syömään ennen seuraavan asiakkaan tuloa. Ei oo juurikaan sosiaalinen tapahtuma tämä syöminen töissä. Mutta silti tykkään työstäni <3 ja ihanista asiakkaistani!

Eilen aamulla olin kuitenkin reipas, vaikka vettä tuli saavista kaataen.. Meillä olisi ollut yhteistreenit illalla mutta töitten takia en sinne päässyt. Päätin siis treenata yksin aamulla. Kävin Pyynnikin lenkin, reilu 5km, jonka varrella jäin yhteen mäkeen tekemään loikkia ja mäkivetoja. 3 kertaa loikin mäen ylös ja 7 kertaa juoksin mäen täysiä ylös ja hölköttelin alas. Lisäksi tein erikoisen vedon ja päätin olla laittamatta mitään matkaa tai sykettä mittaavaa vempelettä päälle. Välillä on siis hyvä tehdä ihan vaan fiilispohjalta ja kuunnella kehoa, ilman mitään laitetta. Oon jäänyt hieman koukkuun sykemittariin ja puhelimen sports trackerin. Mun tarvii sykettä kokoajan tsekkailla lenkillä sekä lenkin jälkeen oon tosi tarkkaan kattonut kilometrivauhdit sports trackerista ja jos on mennyt lenkki hitaammin kuin ennen niin sillon potuttaa ja pahasti!! Niin nyt oon päättänyt ottaa vähän iisimmin, sitä paitsi mun sykemittarin patteri on lopussa enkä oo muka ehtinyt viedä sitä vaihtoon :D.

Lopuksi mainostan hieman! Isänpäivä on siis tulossa ja jos pohdit hyvää lahjaa, niin muista: lahjakortti ilahduttaa aina! Käy katsomassa meikäläisen nettisivuilta hierontavaihtoehtoja, josko isille voisi ostaa lahjakortin hierontaan. www.hierojaminnajuusela.com.

Mutta muuten nautitaan sadepäivistä ja lenkkeistä vesisateessa, tietysti myös voimakkaista tuulista, jotka tuo lisävastusta treeniin!

xxx

-Minna