Jokainen
meistä on varmasti sortunut lupaamaan itselleen tai muille, kuinka asiat tulee
muuttumaan sitten kun.. Odotamme elämämme muuttuvan ja parantuvan saavutettuamme
tietyn etapin; opiskeluiden päätös, loma kesä/talvi, lasten kasvaessa, eläkeikä. "Sitten kun" on usein käytetty termi asioiden lykkäämiseen ja epämääräisen
lupauksen antamiseen; ”sitten kun kiire loppuu” tai ”minulla on aikaa”, ”oikean
hetken koittaessa”.. Onhan näitä.
”Sitten
kun” on termi, jonka taakse voi piiloutua, kun muutos pelottaa, eikä ole valmis
tekemään asioiden eteen mitään. Toinen ääripää on liiallinen suorittaminen, jonka
kuvitellaan loppuvan sitten kun asiat on saatu tehtyä.
Tavoitteita
ja tulevaisuuden haaveita on hyvä ja pitää olla mutta omalla kohdallani olen
taipuvainen menemään laput silmillä kohti tavoitetta ja odotan asioiden olevan
sitten vasta hyvin kun tavoite on saavutettu. Näin jälkikäteen ajateltuna olen unohtanut
monessa tapauksessa nauttia arjesta ja matkasta tavoitteita kohti, olen
huomannut ettei avain onneen ollutkaan ainoastaan päästä tavoitteisiin.
Olen
juossut vain tavoitteet ja uudet enkat silmissä, unohtaen edes miksi juoksen. Enkä
ole juoksutavoitteitani vielä edes saavuttanut, edelleen haluan alittaa 3h
maratonilla. Nyt ollessani paljon huonommassa fyysisessä kunnossa, osaan
arvostaa omia suorituksiani viime vuosilta mutta silloin en niin ajatellut. En
ollut mielestäni vielä tarpeeksi nopea, jotta olisin ollut tyytyväinen
suorituksiini.. olisin ollut onnellinen vasta sitten kun juoksen alle 3h
maralla, vai olisinko!?
Samalla
lailla olen suorittanut koulutuksia ja työtä, minulla on ollut tavoite ja olen
ajatellut, että sitten kun valmistun koulusta (joita aina tuli lisää J) alan tekemään
muutoksia ja järkeistämään eri töiden ja vapaa-ajan suhdetta.
Suunnittelu
on hyvä asia mutta liikaakin voi suunnitella.
Jahkaillaan ja suunnitellaan niin perinpohjaisesti, että toteutus jää. Mikään
ei kuitenkaan suunnittelemalla muutu, vaan muutokseen vaaditaan tekoja.
Minä
tunnustan olevani ylisuunnittelija aina
välillä. Olen visioinut hienoja työkuvioita, joita voisin tehdä mutta en sitten
kuitenkaan ole suunnitelmien eteen tehnyt tarvittavaa työtä. ”Sitten kun
minulla on aikaa, niin toteutan suunnitelmat”, olen uskotellut itselleni.
Muutokset
ovat pelottavia mutta olisihan aika tylsää jos mikään ei koskaan muuttuisi tai
kehittyisi. Onko se pelko vai laiskuus aloittaa jokin muutosprosessi? Omalla
kohdallani on kyse molemmista. Omat juurtuneet rutiinit ovat turvallisia, ”näin
olen tehnyt ja tämä toimii hyvin”. Mutta joskus sitä huomaa löytävänsä paljon
fiksumman erilaisen tavan toimia, josta saa enemmän hyötyä konkreettisesti
tai henkisesti.
Mikäli
nykyhetki ei sinua miellytä, pieniä muutoksia pystyy aina tekemään heti eikä
huomenna tai sitten kun on oikea hetki. Sen voin sanoa ettei rahaa tai
vapaa-aikaa koskaan ole liikaa, jolloin olisi ”muka” helpompi aloittaa.
Seuraavan
kerran kun huomaat käyttäväsi lausetta ”sitten kun”, mieti oletko tosissasi.
Liikkumisen, terveellisemmän syömisen, somen vähentämisen, nukkumisen
lisäämisen, elämästä nauttimisen voi aloitta heti ja tehdä se pienin askelin.
Minä
toteutan tämän vuoden teemaani olemalla läsnä nykyhetkessä. En liikaa keskity
miettimään tai stressaamaan tulevaa, vaan nauttimaan tässä ja nyt.
xxx
-Minna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti