Synnytystarina

Kolme viikkoa sitten synnytin. Olen koettanut näiden viikkojen aikana, "vauvakuplassa", "äitiaivoilla" kirjoittaa synnytyskokemuksestani; luvassa pitkä postaus, niin kuin minun synnytykseni tai sitä edeltävä vaihe oli. En edes halua puhua maratonsynnytyksestä vaan kyseessä oli omalla kohdalla jo ultramatka :D.

Torstai klo 23.20

Heräsin äkillisesti ja tajusin lapsivesien menneen. Olin innoissani, vihdoin synnytys alkaisi, olinhan jo raskausviikolla 40+ 5. Innostuksesta huolimatta minua jännitti, kohta vauva syntyisi!

Minulla on b-ryhmän streptokokki bakteeri, joka vaati antibioottihoidon heti lapsivesien mentyä. Meidän piti heti lähteä sairaalaan vaikkei kivuliaita supistuksia vielä tullut. Streptokokki bakteeri on hyvin yleinen, 40% synnyttävistä on streptokokki positiivinen. Antibiootit on varotoimenpide ettei bakteeri tartu vauvaan ja aiheuta infektiota. En halua turhia riskejä ottaa vauvan hyvinvoinnin kustannuksella, joten mielelläni otan suositeltavat antibiootit.

 Supistukset alkoivat hiukan voimistumaan autossa mutta kaikki tuntui vielä hyvin helpolta. Jännityksellä odotin tulevaa, en pelännyt synnytystä mutta minua jännitti nähdä vauva ja vihdoin saada hänet syliini.

Sairaalassa selvisi, että antibiootit tiputetaan suoneen kuuden tunnin välein ja jouduin jäämään osastolle yöksi vaikkei kohdunsuuni ollut vielä lähtenyt kunnolla aukeamaan. Ensisynnyttäjälle hidas avautuminen on normaalia, enkä ollut huolissani asiasta.

Ensimmäinen yöni sairaalan osastolla meni jännityksessä, enkä saanut nukuttua. Tuleva synnytys pyöri mielessä ja tuleva vauva-arki. Vaikka olin kovasti odottanut tätä hetkeä, iski pelko tulevasta aina välillä tajuntaan; minusta tulee oikeasti äiti!

Perjantai 5.4

Kätilön tullessa aamupäivästä tarkastamaan kohdunsuun tilanteen jouduin pettymään ensimmäisen kerran; kohdunsuu ei ollut avautunut enempää edellisenä yönä tehdyn tutkimuksen jälkeen. Synnytys pitäisi käynnistää lääkkeellisesti.

Infektioriski kasvaa lapsivesien mentyä, joten lääkäri halusi vauhdittaa kohdunsuun avautumista. Söin kahden tunnin välein pillerin, jonka pitäisi edesauttaa synnytyksen käynnistymistä. Minusta otettiin kahdesti päivässä verikokeet ja vauvan sykettä sekä supistuksiani seurailtiin kahden tunnin välein, käynnistyslääkkeen yhteydessä. Lisäksi sain antibioottia suoneen kuuden tunnin välein.

Supistukset voimistuivat lääkkeen ansiosta ja olin varma, että pian alkaisi tapahtumaan, vaikka supistukset olivat vielä lieviä. Perjantaipäivä meni rennosti osastolla: kävin kävelyllä ja koetin välillä lepäillä jos synnytys alkaisi yöllä, niin olisin ainakin yrittänyt levätä.

Onnellisen tietämätön pitkästä viikonlopusta osastolla

Illalla ja yön aikana supistukset voimistuvat ja tihenivät. En pystynyt enää liikkumaan supistuksen tullessa. Keskityin ainoastaan hengittämään ja kestämään supistukset. Yöllä kävin suihkussa, pidin lämpöpakkauksia, jotta kestäisin kivun paremmin. TENS-laite auttoi parhaiten mutta perjantai-lauantai välinen yö oli tuskainen, enkä nukkunut taaskaan.

Pienen helpotuksen sain lihakseen pistettävästä kipulääkkeestä, jonka myönnyin ottamaan aamuyöstä. Pystyin rentoutumaan tunnin ajaksi, vaikken nukkunut. Kivuliaiden supistusten vuoksi yöhoitaja tarkasti kohdunsuun tilanteen. Olin varma, että kohdunsuu olisi auennut jo useita senttejä, supistusten tullessa tiuhaan ja kivuliaana. Kätilö totesi kohdunsuun olevan noin 0,5cm auki! En voinut uskoa tilannetta! Minulla oli tuskainen olo ja avautuminen on vasta aivan alkutekiöissä! Miten tulen kestämään kaiken tämän!?

Lauantai 6.4

Valvottu yö kipujen kanssa masensi minut totaalisesti. Lisäksi ruoka ei maistunut enää yhtään, ajatuskin ruuasta kuvotti. Pakotin itseni syömään edes vähän, huonolla menestyksellä tosin.

Rami tullessa aamulla takaisin osastolle, itkin hänelle tilannetta epätoivoisesti; tästä ei tule mitään! Hän sai onneksi mieleni vähän piristymään ja koetin uskoa tulevaan päivään. Lauantai meni kuitenkin samalla lailla kuin edellinen päivä: lääkkeet ja vauvan sykkeet kahden tunnin välein, antibiootit suoneen kuuden tunnin välein ja verikokeet aamuin ja illoin. Ruokahalu oli kuitenkin kadonnut, enkä pystynyt juurikaan syömään. Koetin olla reipas mutta aina välillä piti vain itkeä, olo oli kurja.

Viimeinen masukuva 40+6

Jumppapallolla kivunlievitystä

Illalla jälleen supistukset voimistuivat ja kipu oli vielä pahempi kuin aikaisemmin. Rami ei halunnut jättää minua osastolle yksin, hän jäi tuekseni ja koetti parhaansa mukaan auttaa. Yö oli hyvin tuskainen, en tiennyt missä asennossa olisin ollut! Kokeilin taas suihkun, lämpöpakkaukset ja TENS-pauhasi täysillä, mutta ei apua mistään. Yöhoitaja tarkasti vointini kahden tunnin välein ja aamuyöstä hän halusi katsoa kohdunsuun tilanteen, olisiko avautuminen jo lähtenyt kunnolla käyntiin!?

”Reilu sentti”, totesi kätilö. Epätoivo iski jälleen päälle! Itkin Ramille; ei tästä tule oikeasti yhtään mitään! Haluaisin synnyttää alateitse mutta koska mitään ei tapahdu, niin pelkäsin joutuvani sektioon.

Sunnuntai 7.4

Kolmannen ja vieläkin kivuliaamman yön jälkeen olin syvästi epätoivoinen. Itkin masentuneena, enkä nähnyt enää missään mitään hyvää. Ruoka ei edelleenkään maistunut, lisäksi todella kova alaselkäkipu oli alkanut vaivaamaan.

Lääkäri oli päättänyt, että jatketaan samalla kaavalla; kahden tunnin välein käynnistyslääkettä, joka ei selvästi tehonnut minuun.

Makasin aamupäivän sängyssä itkien ja surkutellessani tilannetta. En halunnut puhua kenellekään, olla vain omassa pessimistisessä kuplassani.

Rami koetti taas saada minua ajattelemaan myönteisemmin ja tsemppaamaan. Oli kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Jatkuva alaselkäkipu yhdistettynä kahdeksan minuutin välein tuleviin supistuksiin teki oloni hyvin kipeäksi.

Epätoivoisena koetan lämpöpakkauksella helpottaa kipuja

Iltapäivästä kätilö tuli hakemaan minua lääkärin tutkittavaksi. Tulehdusarvoni olivat nousseet aamuisissa verikokeissa, joten vauva olisi hyvä saada ulos tulevan vuorokauden aikana.

Lääkäri tutki kohdunsuun olevan 1,5cm auki mutta huomasi samalla kalvojen alaosan olevan vielä täynnä lapsivettä. Kalvot eivät olleet puhjenneet täysin, ainoastaan yläosasta olivat vedet menneet. Hän päätti, että kalvot puhkaistaan ja synnytys käynnistetään oksitosiini-tipoilla. Uutinen tiputti sydämeltäni todella ison järkäleen, pystyisin synnyttämään alateitse, mikä oli minulle tärkeä asia.

Vihdoin synnytys

Synnytys merkattiin käynnistymään klo 18. Kalvot puhkaistiin ja oksitosiinia alettiin tiputtamaan suoneen. Lisäksi minulle tuli vahvempaa antibioottitippaa suoneen, nousseen tulehduksen vuoksi. Minulle laitettiin vauvan sykekäyriä mittaava anturi sekä supistusmittari. Minussa ei koskaan ole ollut noin montaa piuhaa kiinni, olo oli kuin jostain leffasta. Se siis mahdollisimman luonnollisesta synnytyksestä, josta olin vielä aikaisemmin haaveillut.

Synnytyssalissa ja miljoonan piuhan kanssa

Oksitosiini alkoi puremaan nopeasti ja supistukset kiihtyivät kivuliaiksi. Olin jo päättännyt, että kolmen kivuliaan päivän jälkeen en halunnut kärsiä enää yhtään ja otan kivunlievitystä heti kuin mahdollista. Unelmien synnytyksessä olisin synnyttänyt ilman kivunlievitystä.

Sain epiduraalipuudutuksen varhaisessa vaiheessa ja kätilö pystyi lisäämään sitä pariin otteeseen reilun 12 tuntia kestäneessä synnytyksessä. En olisi millään selvinnyt ilman puudutetta, jonka ansiosta sain levättyä ja kerättyä voimia viimeiseen vaiheeseen: ponnistamiseen.

”Virallinen” synnytysosuus jäi mieleeni hyvänä kokemuksena, reilu 12 tuntia meni yllättävän nopeasti. Epiduraalin ansiosta pystyin rentoutumaan, enkä kärsinyt koko yötä. Avautuminen oli oksitosiinin ansiosta nopeutunut ja kohdunsuu aukesi noin 1cm tunnissa.

Vauva teki kovasti töitä ja puski itseään eteenpäin auttaen avautumisessa. Pari viimeistä tuntia vauva olisi halunnut jo tulla mutta jouduin pidättelemään ponnistushalua, kohdunsuu tarvitsi vielä yhden sentin ennen kuin lähden ponnistamaan.

Vihdoin kohdunsuun oli täysi 10cm auki ja pystyin aloittamaan ponnistamisen. Kätilö opetti hengityksen, jolla ponnistetaan. Hengitys ei aivan heti tuntunut omalta; keuhkot täynnä happea, hengityksen pidätys ja ponnistus. Se tuntui alkuun hankalalta.

Ponnistusvaihe kesti 69 minuuttia ja oli rankempaa ja vaikeampaa mitä olin ajatellut. Tiesin, reilun tunnin jälkeen monesti kutsutaan lääkäri ja mietitään imukuppia, koetin käyttää viimeisetkin voimavarat, että vauva saadaan ulos minun omilla voimilla ilman apuvälineitä.

Vihdoin pikku tyttö mätkähti alustalle, mutta sekunnin ajan säikähdimme Ramin kanssa, sillä vauva ei itkenyt ja oli sininen. Onneksi se oli vain säikähdys ja vauva virkosi mutta oli valittelevan oloinen. Vauvan huonovointisuus johtui ”likaisen” lapsiveden nielemisestä. Onneksi kaikki kuitenkin oli hyvin ja hän pääsi heti ihokontaktiin ja maistelemaan maitopisaroita.

Kätilö huomasi ponnistusvaiheen lopussa lapsiveden muuttuneen vireäksi, eli vauva oli stressaantunut ja kakkanut veteen; oli kiireesti saatava vauva ulos. Hän ei asiasta maininnut mitään mutta ei antanut minun enää ponnistaa supistuksien tahtiin, vaan tsemppasi jatkamaan. Itse en asiaa huomannut mutta Rami kertoi huomanneensa kätilön kannustamisen muuttuneen ”tiukemmaksi”.

Kokonaisuudessaan lapsivesien menosta tytön syntymään kesti 79 tuntia ja 23minuuttia. Käytännössä olin nukkumatta koko tuon ajan, lauantaista lähtien syömättä, ruokahalujen mentyä ja kärsien kipeistä supistuksista sekä loppua kohden hiipuvasta epätoivosta. Voin kuitenkin nyt sanoa kaiken olleen sen arvoista. Minulle ei jäänyt minkäänlaisia traumoja, enkä halua asioita jossitella. Tämä meni nyt näin ja palkinnoksi sain äärimmäisen ihanan ja rakkaan pikku tytön, joka on ainakin toistaiseksi päästänyt äidin ja isin helpolla.

Helpottuneena ja onnellisena (kalpeana urakasta)

Rehellisesti voin myöntää harmitelleeni omien voimien puutetta ponnistusvaiheessa. Olisin halunnut selvitä hieman nopeammin tilanteesta ja ehkei vauva olisi ehtinyt kakkaamaan veteen jos olisin ollut tehokkaampi ponnistaja. Tiedän rankan viikonlopun sairaalassa vieneen energioita; en todellakaan ollut täysissä voimissani synnytyssalissa.

Sairaalassa koin olevani todella osaavan ja ammattimaisen henkilökunnan käsissä kaiken aikaa. Hoitajat olivat ystävällisiä, eikä minulla ole kenestäkään mitään negatiivista sanottavaa. Olen kaikille heille hyvin kiitollinen saamastani hoidosta, hekin halusivat saada minut mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti synnyttämään.

Haluan loppuun vielä tarkentaa: kohdunsuun todella hitaaseen avautumiseen ei tiedetä selvää syytä. Kohdunsuun avautumiseen ei vaikuta millään lailla treenattu lihaksisto. En siis ole treenannut kohdunsuutani missään kohtaa tiukaksi, ”treenatut” lihakset eivät siis tässä hommassa olleet tiellä :D.

Vauva-arki on lähtenyt ihanasti käyntiin, jännittämäni vauvan hoito on tullut luontevasti ja olen löytänyt itsestäni ”äitigeenin”, vaikka paljon pelkäsin minulta sen puuttuvan :D. Synnytys on siis enää kaukainen muisto ja  huomiomme on tässä ihanassa, tuhisevassa pienokaisessa. <3.

xxx

-Minna