torstai 28. huhtikuuta 2016

Kuulumiset ja Tupla-Pyynikki 2016

Edellisestä tekstistä onkin jälleen tovi vierähtänyt.. Olen monta postausta aloittanut mutta sitten ne ovat jääneet kesken, eivätkä vieläkään ole valmiina :D. Työ haittaa harrastuksia; sunnuntai-illalle otin pilatestunnin ohjauksen ja ylensä sunnuntai-ilta on ollut mun viikon paras kirjoitushetki mutta nyt toistaiseksi ohjaillaan pilatesta, kivaa puuhaa sekin <3.

Reilu kaksi viikkoa enää h-hetkeen (KÄÄK). En tiedä odotanko maratonia vai muutaman päivän lomaa enemmän; veikkaisin, että lomaa ja ulkomaille pääsyä. Treenit ovat tähän asti menneen vaihtelevasti, välillä ihan super hyvin ja välillä taas tuntuu ettei tästä tule yhtikäs mitään. Ihan kivan luottamuksen antoi kuitenkin viime sunnuntain Pyynikkijuoksu, jossa juoksin 20km lenkin.

Talven jälkeen kevään eka kisa on aina jotenkin ainutlaatuinen. Ihana päästä taas sihen pikku jännitykseen, tosin jos rehellisiä ollaan niin ei minua ihan hirveesti jännittänyt sunnuntain juoksu. Ei ollut mitään paineita, vaan menin todellakin treenifiiliksellä juoksemaan 20km VK-lenkkiä. Tiesin reitin olevan haastava, joten ennätysaikoja turha odotaa, kunhan saa numerolapun rintaan ja pääsee juoksemaan lujaa porukassa.

Pyynnikkijuoksun lähtö oli Pyynikin kentällä, joten aika näppärästi lähdettiin tuntia ennen pyörillä polkemaan tapahtumapaikalle. Olisi ehkä voinut lähteä vieläkin myöhemmin, sillä jonoja ei ollut numeron haussa tai vessassa mutta ehtipä vähän hengaamaan paikan päällä ennen lähtöä. 

Pukeutuminen kisaa on keväällä ja syksyllä aina haasteellista. Jotenkin minusta on tullut niin kylmän arka, että teksi mieli lähteä juokseen monet kerrokset päällekkäin mutta auringossa oli yllättävän lämmin, joten vähemmälläkin pärjäsi hyvin. On kuitenkin äärimmäisen tuskallista jos on pukenut liikaa päälle (moneen kertaan sen lenkillä todennut). Kisassa kuitenkin juostaan koko ajan aika lujaa, joten kylmä ei ehdi tulla. Normilenkillä on aina verkat alkuun ja loppuun, joten sinne ei viitsi ihan puolialasti lähteä. 

Suurin osa porukasta juoksi 10km kisan ja meitä tuplapyynikkiläisiä oli vain kourallinen. Harmi! Eka kierros sujuikin aikas kivasti ja kivuttomasti, kyllä siinä porukassa juokseminen tsemppaa juoksemaan vielä vähän lujempaa, verrattuna yksikseen lenkkeilyyn. Toinen kierros oli sitten yksinäinen, edelläni oli kuulemma kolme miestä mutta he olivat sen verran nopeampia etten heitä nähnyt. Monet ekan kieroksen kannustajat olivat poistuneet paikalta, joten ainoat tsempparit olivat talkooväki. Eli enemmän vaan porukkaan mukaan juoksemaan 20km lenkkiä ens vuonna!

Kisahan on tunnestusti rankka ja mäkinen. En ollut reittikarttaa kauhean tarkasti tutkinut, tiesin, että Pyynikillä varmaan ollaan :D. Olin ehkä odottanut (pelännyt) reitillä olevan vieläkin enemmän nousua, joten helpotuin ekan kiroksen jälkeen, että kyllähän tämän hengissä pystyy kaksi kertaa juoksemaan. En sano, että se olisi helppoa ollut; pahin nousu oli Tahmelan tekonurtsin vierestä menevä hiekkamäki Pyynikille. Huomaa, etten ihan kauheasti ole mäkivetoja tehnyt ja jotenkin tuntui ettei kauhean rennosti askel rullaa ylämäessä, tavoite oli vain lyllertää jollain konstilla ylös.. hahha!

20km meni aikaan 1.26.06 ja hieman "huonosti" meni juoksuvauhdin jako, sillä aika oli tokalla kieroksella pari minsaa huonompi. Tavoitehan olisi ollut kiihdyttää loppuun mutta ehkä mäet ja yksinäinen juoksu söi poweria jaloista tai sitten ekalla kieroksella kaahaili turhan paljon.. Mutta kokonaisuutena aikas hyvin meni. Minulle jäi kisasta "juoksunälkä" eli maalissa ei ollut ihan kaikkensa antanutta -fiilistä ja jotenkin tuli sellainen olo, että "vitsi, siistiä päästä kohta Riikaan testaamaan kuntoa".

Ensimmäisenä naisena ehdin maaliin, kiva päästä palkintokorokkeelle mutta kyllä eniten aina kisassa merkkaa oma fiilis juoksussa ja maalissa. Juoksussa tavoittelen kuitenkin omia rajojani :).


Tällaista tällä kertaa, mulle iski kaamea flunssa eli nyt nenä vuotaa, pää täynnä räkää ja kurkku on kipeenä, äärimmäisen ällöttävä fiilis!  Peukut pystyyn, ettei kestä kauaa.

xxx

-Minna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti