Lomani jälkeen, tietysti myös jalkavammani myötä, koko treenimotivaatio on ollut karkuteillä. Olen aina yhden päivän ajan innostunut ja miettiny: "tästä se alkaa" mutta seuraavana päivänä on voinut olla ihan toisenlainen ja äärimmäisen laiska fiilis. Herkut ja sohva ovat vetäneet useamma kerran enemmän puoleensa kuin kuntosalin crosstrainer. Hassua kylläkin ettei asia ole edes vaivannut. Uskon rennon suhtautumiseen, treenaamiseen ja kaikkiin tekemisiini, olleen osasyynä vyöhyketerapia, jossa olen viime aikoina käynyt. Kroppani on käynyt äärettömän ylikieroksilla, joten olen saanut rauhoittavaa käsittelyä. Ihan siis omasta tahdostani sallin vyöhyketerapiahoidot, vaikka seurauksena olikin laiska-Minna. Pidemmällä tähtimellä pieni pysähdys on viisasta, selkeästi kehon kanssa ollaan menty vyöhyketerapialla eteenpäin. Suosittelen muuten kokeilmaan kyseistä hoitoa, ihan vain uteliaisuus mielessäkin!
Meikäläisen ylimenokausi sattui siis tänä vuonna heinäkuulle. Kyllä, olen täysin luovuttanut uusien juoksuennätysten teon tälle vuodelle. Plantaarifaskiitti kiusasi niin pitkää ja motivaatiopula vaivasi kuukauden ajan, ei ole mitenkään todennäköistä, että olisin pystynyt säilyttämään alkukesän juoksukuntoa noin pienillä treenimäärillä, mitä heinäkuussa suoritin.
Kympin, puolikkaan ja maratonin pyrin tänä syksynä vielä juoksemaan mutta realistisesti tiedän ettei ennätykset tule paukkumaan. Ei haittaa, tästäkin olen oppinut ja laiskottelu on tehnyt todellakin hyvää. Jalka alkaa olemaan aika kivassa kunnossa, juoksulenkkejä olen pystynyt jo muutaman tekemään, hitaasti mutta varmasti; syksyn kisat täältä tullaan!
 |
| Juhlistettiin todistusta <3 |
Palaillaan pian!
xxx
-Minna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti