lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kolmas kerta (Forssassa) toden sanoo..

Kääk! Tänään tämän vuoden ensimmäinen maraton! Koko viikko on mennyt rennosti, enkä ole edes pahemmin maraa miettinyt.. Mutta tietysti aina kisa-aamuna jännittää, eikä tälläkään kertaa ole poikkeusta; pieniä perhosia vatsassa, eikä oikeen pysty keskittymään mihinkään.

Tällä kertaa koko viikko on mennyt putkeen, olen pysynyt terveenä, ei ole ollut flunssaa, mahaonglmia tai rasitusvammoja. Olen ensimmäistä kertaa pystynyt tekemään kaikki valmistavat treenit eli eilen kävin juoksemassa 7km ja joka kilsalla 100m rentoa rullausta, ei kyllä kulkenut yhtään mutta toivotaan tänään juoksun sujuvan paremmin. Kevyt viikko on alkanut muutenkin vähän jo tympimään, kaipaan rankempaa treeniä ja pidempiä lenkkejä. Eiköhän tänään kuitenkin saa koko viikon edestä rankkuutta ja lenkille pituutta, hahaha!

Syömiset on syöty normaalisti eli ei mitään kummallisempia tankkailuja, kuitenkin koko viikon kulutus on ollut niin paljon pienempää, että hiilarivarastot täyttyvät joka tapauksessa. Olo on kuitenkin aika "plösähtänyt" ja johtunee ihan vain siitä, kun ei ole päässyt kunnolla hikoilemaan, sekin korjaantuu tänään, sillä kesä päätti sitten alkaa nyt ja Forssaan on luvattu +23. Ilmatieteen laitoksen sivuilla kerrotaan aina myös, että tämä +23 astetta tuntuu kuin 27°. Luvassa siis todellakin hikoilua!
Vähissä vaatteissa mennän! 
Päätin myös ensimmäistä kertaa laittaa omat juomat järjestäjille eli minun omat pullot odottavat 9km kohdalla ja 31km kohdalla. Rami on myös puolivälissä ojentamassa juomaa minulle, niin saan ainakin vähän hörpittyä tuttua ja tietysti maailman parasta urheilujuomaa!

Huomaa hyvät askartelutaitoni! Ei ainakaan tarvitse arpoa mikä on minun pulloni..
Aina kisa-aamuna olo on jotenkin epävarma eikä yhtään osaa sanoa miten tulee käymään.. Kolmas kerta (Forssassa) toden sanoo ja toivotaan, että suoleni pysyy hiljaisena, eikä tarvitsisi käydä pajamajassa töräyttämässä kesken juoksun, niinkuin edellisillä kerroilla.. :D.
No, kävi miten kävi, kotona odottaa illala mättöpelti eli ainakin kalorit tulee sitten illalla tankattua (varmaan tuplana) takaisin.

Wish me luck!!

Nauttikaa te ihanan lämpösistä keleistä, sillä välin kuin minä kiroan sitä.

xxx

-Minna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti