sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Miten treenata, kun jalkavamma kiusaa..

Tiedättekö kuulkaas mitä.. Minulla alkoi eilen viikon loma tai siis lomahan on yrittäjän loma eli muutamia työjuttuja on luvassa, ehkä noin 10-15 tuntia työntekoa ensi viikolla eli käytännössähän se on siis lomaa.. Mielialan pitäisi siis olla mitä parhain mutta rehellisesti jos puhutaan, niin ny masentaa! :D Viikko nilkutettu, eikä akilles anna minkään sortin paranemisen merkkejä.  Tiedän kyllä, että ei tämä ole mikään maailmanloppu mutta kaippa sitä saa nyt pientä ihmistä ärsyttää aina välillä..

On se jännä tämä ihmisen mieli: nyt kun en ole päässyt juoksemaan, niin teksi mieli löyödä elämä ihan "ranttaliksi"; mennä kauppaan ja ostaa kilokaupalla herkkuja ja mussuttaa ne omassa yksinäisyydessään peiton alla, eikä todellakaan liikkua sieltä minnekkään.. Hahha! Jaa minullako muka tunnesyömistä?? No, empä ole noin kuitenkaan tehnyt, sillä herkuista ei ole minkäälaista apua paranemisen kannalta, eikä minulla ole herkutteluun vielä ollutkaan aikaa, sillä työt ovat korvanneet treenaamiseen suunnitellut ajat, viisasta eikö? 

En minä nyt ihan laakereillani ole lepäillyt, joten ajattelin kirjoittaa tämän viikkoisista korvaavista treeneistä. Salilla olen pystynyt rautaa nostelemaan, joten siihen vammani ei ole mitenkään vaikuttanut. Aerobista treenaamista olen pitänyt yllä "uudella parhaalla kaverillani": crosstrainerilla <3. Ihanaa kun tuo vekotin on keksitty! Viime tiistaina sykkeitä nostettiin 10x 2min vedoilla, eli sykkeet pumppaili 160-180 hujakoilla ja hiki lensi. Välissä oli 30-40 sek. palautus ja tietysti tärkeät alku- ja loppuverkat 15 minuuttia molemmissa.

Keskiviikkona ajattelin sitten tehdä kevyttä treeniä eli tarkoitus oli polkea pyörää, vemputtaa crossarilla ja soutaa, jotta yhteistreeniajaksi tulisi 120 minuuttia. No, toisin kävi.. Pyörällä jaksoin polkea 20min, jonka jälkeen takapuoli ei jaksanut enää istua satulalla. Vaihto crossarille, jossa jaksoin tunnin verran (vaikka Netflixsistä tuli Sons Of Anarchya) ja lopuksi tarkoitus oli soutaa puoli tuntia, joka kuitenkin supistui 10 minuuttiin, sillä jälleen kankut eivät malttaneet siinä penkillä istua.. Loppusaldoksi tuli siis vain 90 minuutin treeni mutta sekin oli täyden työn ja tuskan takana, tällä kertaa vain henkisellä puolella. Ei siis vain huvittanut ja minulla oli tylsää! 

Torstaina aamulla kävin sitten vetämässä vielä toisen rankemmat vetosetin tääle viikolle eli 10x 4min kovaa, joiden välissä 1min palautus ja tietysti alkuun ja loppuun verkat. Jälleen hiki lenki ja naama oli tomaatinpunainen mutta hyvä oli treeni, pakko sanoa!

Torstai-illalle sain buukattua kalevalaisen jäsenkorjaajan, joka aukoi jumittunutta kantaluutani. Kerron tästä hoidosta toisessa kirjoituksessa ensi viikolla. Hoito kuitenkin vaatii muutaman lepopäivän sen jälkeen, joten muuta en ole tällä viikolla sitten päässyt tekemään, paitsi tänään uskaltauduin uimahallille vesijuoksemaan 75minuutin ajan; vähän herättelemään kroppaa ensi viikkoon ja toivottavasti myös hyviin treeneihin.

Pointtina siis, että ilman juoksuakin saa hyvät treenit, eikä tarvitse vaivalla treenattua kuntoa romahduttaa, vaikka joku ikävä vamma kiusaisi. Ainakin treenit ovat tuoneet sitkeyttä ja päätäväisyyttä, sillä jotenkin vain tuo sisätiloissa aerobisen harjoittaminen on aika hirveetä.. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, mielummin kirmailisin tuolla loskassa ja kurassa vaatteet märkänä mutta tämän hetkinen tilanne ei nyt sitä salli, joten hyvät nyt edes näin.
Eteenpäin sanoi mummo lumessa!!


Hyvää viikkoa, pysytän kunnossa!

xxx

-Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti