perjantai 14. marraskuuta 2014

Hyvästit laseille

Eilen yksi unelmistani toteutui: pääsin silmien laserleikkaukseen! Tämä leikkaus on ollut yksi syy siihen, että olen tehnyt töitä kellon ympäri kuutena päivänä viikossa viimeisen vuoden ajan. Syksyllä tajusin, että olen tarvittavat rahat saanut säästettyä ja pääsen asiaa viemään eteenpäin. Vaihtoehtoja leikkauspaikoista on monia mutta päädyin Medilaseriin, sillä muutama ystäväni on sielä käynyt, lisäksi heillä on uusin leikkausmenetelmä (SMILE) käytössä, missä silmää vaurioitetaan huomattavasti vähemmän kuin vanhassa leikkausemenetelmässä.

Sain lasit nejännellä luokalla ja siitä lähtien olen halunnut niistä eroon! Onko se pinnallisuutta vai mitä mutta en ole silmälaseista ikinä pitänyt; aina ne ovat tiellä, menevät likaiseksi, enkä vaan tykkää niistä. Piilarit olivatkin kovassa käytössä mutta en niiden kanssa aina jaksa säätä ja olivat piilarit kuinka ilmavat ja hengittävät, niin kyllä ne joka kerta alkaa kuivumaan muutaman tunnin käytön jälkeen..

Nää vempaimet jäivät sitten työttömäksi..


Operaatio oli nopea juttu, pari minuuttia ja valmis. Olihan se todella jännää ja pelottavaa mutta eipä silmissä miltään tuntunut enää puudutuksen jälkeen. Laser leikkas ja minun piti olla ihan paikoillaan ja silmiä ei saanut liikuttaa (yllättävän vaikeata ja kokoajan pelkäsin, että liikutan silmiä)tuntui kuin olisi  avaruudessa käynyt (vaikken avaruudessa koskaan olekkaan vieraillut), villkuvia valoja, utua ja outoo fiilistä, ääniä.. Tätä kesti 28sek. per silmä..  "Avaruusseikkailun" :D jälkeen lääkäri sitten vielä silmiä ronklasi jollain instrumentilla (en edes halua tietää millä ja miten) ja näkö parani selkeästi..
 Vartin verran kesti koko setti alkututkimuksesta loppututkimuksiin, sen jälkeen vain ottamaan lepoa ja juomaan skumppaa, jota hoitaja minulle leikkauksen jälkeen kiikutti. Siinä oli oikeastaan koko leikkaus nopeasti selitettynä.

Eilisen päivän vietin tyylikkäissä laseissa ja lepoa ottaen, silmissä tuntui roskaselta ja oli helpompi pitää silmiä kiinni.. Tänään onkin sitten jo eri fiilis, hieman roskainen fiilis silmissä ja tuntuu kuin olisi kuivat piilarit mutta niin kuulemma pari päivää menee.. Ensi viikon vielä varon ettei silmiä hankaa tai kastele suihkussa mutta sen jälkeen takas normaalin ja silmälasittomaan/piilarittomaan elämään <3.


Hienot lasit ja sexy ducface! Hahahah!


xxx

-Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti