torstai 25. syyskuuta 2014

Ennen H-hetkeä..

Pikaterkut ajattelin tässä pakkailun lomassa kirjoittaa.. Huomenna bussi starttaa 9.30 Tampereen linja-autoasemalta ja matka kohti Berliiniä alkaa, ihanaa päästä lomalle <3. Tätä reissua on jo lähes vuoden verran odotettu!

Voisinkin sanoa, että nyt on hieman koomista, kun koko vuoden olen treenannut ahkerasti ilman vammoja. Eilen sitten oikea akilles päätti alkaa kiukuttelemaan: kävelemään pystyin nilkuttaen ja jalassa "sykki" koko ajan. Jes, osasi vammat tulla juuri oikealla hetkellä! Aamulla jalka oli jo hiukan parempi, joten ehkä se siitä paranee. En vain pysty käsittämään mistä se ärtyi.. Tämä viikko on ollut niin kevyt ja eikä se juurikaan ole oireillut aikaisemmin. Pientä jäykkyyttä on joskus lenkin alussa tuntunut. No, eipä auta pohtia jälkikäteen, vaan keskittyä paranemaan. Kalaöljyä vetelen triplana, sillä omega3:lla on tulehduksia ehkäseviä vaikutuksia.

Eikä siinä vielä kaikki, kurkku oli aamulla kuin saharan autiomaa: kuiva ja kipeä. En osaa sanoa, että itkisikö vai nauraisiko. Päätin nauraa, aijon voittaa alkavan flunssan ja juosta sunnuntaina lujaa. :D

Pääsisköhän joskus juoksemaan kisaan, niin ettei mikään vaivaisi ja kokisi olevansa täysin iskussa.. Toki Forssassakin vatsa oli reistaillut koko viikon ja silti juoksu meni hyvin.. Mutta olishan se mahtavaa lähtee startista niin, että kaikki olisi kondiksessa ja luottavainen mieli..

Pitäkäänhän peukut pystyssä, etteivät pikku vaivat kiusaa enää sunnuntaina!!

auf Wiedersehen


xxx

-Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti