keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Ranteet auki vai sisulla eteenpäin!?!

Nyt tulee synkkää tekstiä! Hehhe, ei vaiskaan mutta rehellisesti haluan kertoa ettei nyt kaikki mene ihan niin mahtavasti kuin toivoisi.. Jonkin sortin uupumusta havaittavissa! Tiedän,lomaan enää reilu kolme viikkoa mutta silti! En tiedä mistä johtuu mutta mikään ei vaan nappaa, lenkkiä olen tehnyt ja hyvin ovat kovatkin lenkit sujuneet mutta keskellä päivää väsyttää kamalasti ja illalla olen niin  puhki etten jaksa edes avata telkkaria, kun tulen sohvalle syömään iltapalaa. Kiukuttaa niin perkeleesti ja pinna on lyhyt eli kiljuvat kakarat ja räksyttävät koirat ovat viime päivinä saaneet todella pahoja katseita meikäliseltä.. Tuollainen en oikeasti edes ole, missä on se pirtsakka Minna!? Kovasti yritän mutta aina ei jaksa edes yrittää..
No, vastauksen kyllä tiedän jo ilman muuta. Liikaa töitä ja liian vähän lepoa! Viime viikolla lauantai oli ainoa päivä milloin oli klo 17 kotona.. Kaikkina muina päivinä olin vasta 20 jälkeen, monesti myös myöhemmin, kotona. Ei lainkaan hyvä! Nyt joku miettii, että miksi tuo urpo sitten juoksee jos väsyttää mutta se tuntuu nyt ainoalta kivalta tässä hetkessä, minun terapiahetki..

Töitä on pakko tehdä ja tiedän ettei ole viisasta oikeasti painaa niin pitkää päivää mutta minkäs teet. Minua stressaa jo valmiiksi tuleva kolmen viikon loma, kaikki laskut painaa päälle mutta rahaa ei tule lainkaan tuona aikana.. Jotenkin tilanne on täysin eri kuin jouluna.. Joululomallani minullahan oli periaatteessa vain 4 ylimääräistä vapaata mutta nyt todellakin kolme viikkoa eli periaatteessa 18 työpäivää (meikäläisen työviikko 6pvä). Hölmöähän se on pelätä, kyllä ne asiakkaat tulee takaisin vaikken nyt ole puhelimen päässä kolmeen viikkoon..Toisin sanoen ei siis ikinä kannata mennä lomalla :D

Edelleen minulla on pakottava tarve saada asiakkaille mahdollisimman pian aika, eli jos olin aamulla ajatellut että ihanaa tänään olen jo 18 jälkeen kotona ja joku soittaa aikaa samalle päivälle niin pidennän päivääni sitten sinne 19-20. Fiksua, eikö?! Toki olen monena kertana joutunut sanomaan ei oota, mihin muutama asiakas sitten totee että yrittää jostain muualta.. Näistä tulee aina sellanen fiilis, että olisko mun pitänyt vielä sittenkin revetä jostain  minitauosta tai pidentää oikeasti päivää ysiin asti eli omatunto alkaa soimaamaan.. Sitä kuitenkin on itselläkin niin tuoreessa muistissa yrittäjän alku, milloin asiakkaita ei juurikaan ollut ja raha oli todella tiukassa..

Ei pelkästään päätyö eli hieronta rasita, jumpan ohjaukset ovat ehkä tuottaneet viime päivinä enemmän stressiä, uudet ohjelmat ja musiikit pitää sunnitella.. Muutamasta jumpasta aion luopua mutta on vielä pakko jatkaa tämä kevät, sillä kesken kauden on vaikea uusia ohjaajia löytää. Yhdelle ryhmälle olen jo kertonut lopettavani tämän kevään jälkeen ja huonoa omaatuntoa ovat jumpparit ruokkineet hyväksi palautteeksi tarkoitetuilla kommentelilla: "et sä voi lopettaa", "ei me pärjätä ilma sua" jne.. Hyvää tarkoittavata <3 mutta sitä alkaa miettimään: "ehkä mä sittenkin jaksan ens vuonna paremmin" niin varmaan.. Mutta hommat pitää kunnialla hoitaa läpi. Se kuka leikkiin ryhtyy niin leikin kestäköön! 

Tänään lenkillä tajusin, että kroppa on oikeasti todella stressissä. Sykkeet ovat koko viikon olleet aina lenkin alussa 160-170 ja vasta 3km jälkeen ne laskee sinne alle 140.. Aijemmin olin ajatellut, että mittarissa on jotain vikaa mutta onko näin? Vai onko jaksaminen niin tapissa? Muutenkin muutamalta ystävältä on tällä viikolla tullut sanomista, että olen parin viikon aikana ollut väsyneen ja uupuneen oloinen ja Ramilta saa lähes päivittäin kuulla: "tekisit vähemmän töitä" -kommenttia. 

Vuoden 2014 tavoite: pysy terveenä ja ala kuuntelemaan kehoasi, ei ole kauhean hyvin onnistunut vielä.. Mutta tavoiteet on onnistua tässäkin paremmin ja oikeasti muistaa myös hengähtää hetki.. Olen nyt juuri sellainen ihminen, millainen en todellakaan halua olla: valittava ämmä! Kaikki asiat ovat oikeasti hyvin! 

Loppuun kiitos kaikille ihanille, joka on kuunnellu valitusta <3 spessut Ramille, joka jaksaa kuunnella mua joka päivä <3 :D

Tämän viikon säät kuvaa meikäläisen fiilistä ;)


xxx

-Minna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti