lauantai 21. joulukuuta 2013

Ruokaa koneeseen

Se on loma ny! jeehaa, tavoitteena olis 11 päivää olla tekemättä töitä, ihan levoks ei passaa jäädä, vaan rästihommat odottaa: mainostaminen, markkinointi, suunnittelu ja kaikkee muuta kivaa, mistä yrittäjä ei palkkaa saa! Nyt ajattelin kirjoitella ruuasta ja omasta syömisestä. Huom huom! Kerron siis vain omista kokemuksista ja ajatuksista, mitkä minulla toimivat. Olemme jokainen yksilö ja meillä kaikilla on omat haasteet syömisessä.

Ruoka on minulle enemmän polttoaine kuin nautinto, plussaa on jos se maistuu hyvälle mutta tärkeintä on, että saan siitä ravinteita. Nautintoa voi hakee muista jutuista, kuten vaikka juosta hervannan rinne ylös: oksentaa ylhäällä ja kotiin palatessa on ihana endorfiini olo! (vitsi, vitsi)
Olen vedellyt leväjauhetta, joka maistui akvaariolle, makajauhetta, joka vaan on yksinkertasesti pahaa ja kaikkee superfoodia on testattu ja loppuun syöty. Nenästä kiinni ja kurkusta alas :D hahhaa! Pakko tunnustaa, että kun alotin Herbalifen pirtelöitäkin syömään niin ensimmäiset kuukaudet mulla oli edellä mainittu taktiikka käytössä. Nykään kyllä rakastan pirtelöitä yli kaiken <3

"Maha, maha, maha" mainostettiin jogurttimainoksessa joskus, kyseinen mainos antoi ymmärtää, että kun vedät jogurtin kerran päivässä niin mahaongelmat ratkeaa ja saat syödä mitä haluat. Jepjep! Ärsyttää tollanen sonnan jauhanta! hei järki käteen! Jos sun maha oireilee niin ei se jogurttia syömällä parane, vaan kannattaa hieman tarkemmin kattoo mitä suusta laittaa alas ja miettä olisko omissa ruokailutottumuksissa jotain muutettavaa..

Mullakin oli toi maha-ongelma! Lääkärit vaan on todennu: "sulla on herkkä vatsa, koita pärjätä". Suolisto on tosi tärkeä osa hyvinvointia, ei ole normaalia sairastaa 7x vuodessa vaikka mulle näin sanottiin kun kysyin lääkäriaikaa. Tiesin, että jotain mulla on suolistossa vialla, sillä söin todella terveellisesti mutta silti koin ettei kaikki imeytyneet. Otin kaverin suosituksesta yhteyttä Optimal Performanceen ja alkoi uusi elämä :D.
Viisi kertaa kävin ravintovalmennuksessa Tytillä ja nyt koen, että olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään omaa kehoa. Asiat, joita kävimme valmennuskerroilla läpi olivat tuttuja ja juurikaan en uutta tietoa saanut mutta on se vaan jännä kun joku muu sulle ne sanoo niin alat uskoa.

Gluteenitommalla ruokavaliolle siirryin heti, ja olo koheni parissa viikossa: vatsa ei äännellyt enää, juostessa ei tarvinnut pelätä, että joutuuko juoksemaan puskaan hädälle (true juoksijat ymmärtää :D), aftoja ei ole tullut suuhun yms. Kuukauden ajan kannattaa glutenitonta kokeilla ja oikeesti aika iso osa ihmisistä on yliherkkiä gluteiinille. Joo, moni siitä mulle sit avautukin; "täytyy mennä lääkäriin ja vasta kokeet voi gluteiiniherkkyyden kertoa", "ei saa ruveta ilman lääkärin lupaa noudattamaan mitään erityisrikavalioa". Sori vaan, kai mä nyt tunnen OMAN kehoni paremmin kuin ulkopuolinen lääkäri. Sitäpaitsi säästä valtion rahoja, kun en yritäkkään saada kelalta korvausta mahdollisesta keliakiasta. :D

Tein syksyllä food detective -testin ja yliherkkyytä aiheuttivat pahasti: lehmänmaito, kanamuna, manteli ja hiiva. Maitoa en ole juonut kohta vuoteen, sillä lehmänmaito ei vaan sovi mun mahalle tulee vaan todella huono olo!Ja Itse olen sitä mieltä, että Suomessa toitotetaan liikaa maitoa kaikille!  Vaikuttaakohan se, että meillä tuotetaan todella paljon maitoa ja valtio saa siitä aika hyvin massia?!?huom!  tämä on MUN mielipide!
En toki ole testannut oikeata maitoa, vaan tätä teollista ja käsiteltyä maitoa. Voipi olla, että vatsa ei reagoi oikeaan maitoon mitenkään. No, ongelmat eivät ihan kaikki lakanneet pelkällä gluteenittomuudella, joten karsin noi yliherkkyytä aiheuttavat ruuat ja en syönyt mitään maitotuotteita kuukauteen, ei maitorahkaa, ei juustoja ei mitään missä on maitoproteiinia PAITSI mun palkkaria en jättänyt (siinä on maitoproteiinia). Nyt joku ihmettelee mitä sitten söin mutta kyllä ruokaa löyty hyvin. Vaatii vain hieman aikaa aluksi mutta mä halusin terveen mahan, vaati se mitä tahansa!
 Nykyään syön maitoproteiinia jonkin verran mutta rahkaa en ole ottanut enää säännölliseen käyttöön ja olo on kyllä paljon parempi. Joskus herkuttelen Skyr -rahkoilla mutta yhä vatsa ilmoittaa heti ettei pidä siitä :D.

Jaa mitä mää sit syön? Vaikka mitä! :) edellisessä tekstissä puhuin lisäravinteista mutta minä pidän Herbalifen tuotteita ihan aitona ruokana, joten niitä en lisäraviteisiin omalla kohdallani aseta: mulla on kiinteetä ruokaa ja sit on herbaruokaa! Niin ja gluteenittomana korostan: kyllä kestävyysliikkuja saa hiilareita muustakin kuin viljoista esim. peruna ja bataatti on kovassa huudossa. 

Aamu lähtee aina pirtelöllä ja yrttijuomalla, ne mä vedän kirkasvalolampun ääressä nassuun! Sitten koiran kanssa lenkille ja sen jälkeen omalle juoksulenkille ja ei ongelmaa! Masu ei hölsky eikä pistä. Treenin jälkeen palkkarit mut siitä mä puhuinkin aijemmin.


Sitten on kakkos aamupalan aika ja se on puuro <3 kaurapuuro ei sovi enää minulle, keho ilmoitta heti, joten olen siirtynyt tattaripuuroon ja joskus riisipuuroon. Ja tää tattaripuuro, raejuusto, banaani, marjajauhe ja pellavansiemenöljy on NIIIIIIIIN hyvää. Jos mut vietäis telotettavaksi ja mun pitäis valita vika ateria niin se olis tää mun puuromössö, se on vaan paras! I love it <3. sori, kun kuva on vähän hassusti, en tiedä miks. Ja olis hienoo jos mulla olis oikeita marjoja mutta olen laiska enkä käynyt viime kesänä pomimassa, joten joudun ostamaan jauheita mutta ehdottomasti oikeet marjat rules!!


Töissä onkin sitten ongelmallisempaa syödä kiinteetä ruokaa, joskus on vaan niin kiire etten ehdi syömään muutakun pirtelöitä ja viereyteen se ei haittaa mutta mun kalorin kulutus on aika kova, joten tarttis päivisinkin saada enemmän kaloreita.. Voishan asiakkaita ottaa löyhempään mutta tuskin ruokakaupassa kelpais tämä selitys, kun koitan ostaa ruokaa ilman rahaa.. (vähemmän asiakkaita=vähemmän rahaa)

Siinä on mun keskiviikon lounas: perunaa, jauheliha+Herbalifen tomaattikeitto, ruusukaalia,parsakaalia, salaattia ja alla on tomaattia ja kurkkua. Niin ja porkkanaa vetelen kans päivittäin mutta ne ehti jo enne kuvaa mennä parempiin suihin. Meillä vuorottelee kana ja naudan jauheliha ja kala joskus! Mä vaan niin vihaan valmistaa kalaa!



Noi puristeet mä vedän  kolme kertaa päivässä (ravinteita pitää saada pitkin päivää, ettei vaan aamulla ruokita pyttyä). Ja ei oo humpunkia! Joskus kun oon unohtanut ottaa päiväpuristeet niin huomaan et oon nuupahtanut. Uskokoon ken haluaa mutta kyllä minä kroppani tunnen!

Päivän mittaan syön riisikakkuja, avokaadoa, banaania menee yleensä 3kpl ja muita hedelmiä ja tietty pirtelöitä ja yms.. Iltapalalla olis ihanne syödä vielä kunnolla kiinteetä ruokaa mutta monesi mennään pirtelölinjalla ja siihen päälle sit otan pähkinöitä, siemeniä yms..että sais kalorit kohdilleen. Niin ja ehdoton arkiherkku on kuivatut banaanilastut ja raakakaakao massa! Nam!  Mä pääsen kotio yleensä 20-21 niin oon aika naatti, kyllä toi fyysinen työ on rankkaa vaikken sitä työpäivän aikana huomaa, ilalla kun hetken istut sohvalla niin väsy tulee, eli monesti on paras vaan pysyä liikkeessä :D.Stressi on siis mun keholle se pahin juttu, mitä ei ruuallakaan voi korjata! Stressinhallintaa opetellaan kokoajan..

Mun ruokailu ei TODELLAKAAN ole täydellinen, paljon olis korjattavaa mutta niin on minussakin ;)! Hehhehe!  Sais olla enemmän kaloreita päivässä eli pitäis syödä oikeesti enemmän, sais varmasti olla monipuolisempaa yms.. Mutta mä syön et mä elän enkä elä syödäkseni! Haluan kuitenkin voida hyvin ja viettää aktiiviasta elämää, siksi "terveysintoilen" ja vetelen kaiken maailman pöperöitä, joista itseasiassa tykkään oikeesti! Mun makuaisti on muuttunut, en pysty enää syömään eineksiä (hyi helvata), karkkikaan ei maistu enää samalta..Vähän jännittää miten käy joulusuklaiden..

Mutta en ole täydellinen! Jouluna aijon vetää suklaaöverit ja kaikkea mahdollista sillä täydellisyyttä ei ole ja se on kivaa olla epätäydellinen <3.

Siinä on joulun missio suklaan osalta! Kiitos asiakkaille herkuista ;)


Tätä tekstiä kirjottaessa meni kiinalainen ruoka kanaa ja pähkinöitä. kyllä, söin kaiken ja maha ei tykännyt!
Eli mä kyllä kannustan välillä ottaan iisist ja syömään mitä mieli tekee; antaa sille sisäiselle herkkuhirviölle turhaa ruokaa mutta rakastetaan itseämme ja hellitään kehoamme hyvillä ravinteilla 80% ajasta, 20% ajasta saadaan ruokkia hirviötä ;)


Loppuun haluan vielä sanoa, että arvostan lääkäreitä mutta ei vaivata heitä jokaisella pikku vaivalla, sillä kai me nyt osaamme omaa kroppaa kuunnella!?! Opetellaan ainakin.. Antaa niiden oikeesti sairaiden mennä lääkäriin saamaan kaikki huomio! :)

xxx


-Minna






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti