sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kolmen päivän testi

En ole kauheasti blogissani kirjoitellut tai mainostanut Herbalifen tuotteita mutta tänään ajattelin hieman aiheesta kirjoittaa. Minähän itse olen täysin tähän herbaan hurahtanut, niinkuin varmasti kaikki läheiseni sen tietävät, me "herbaihmiset" kutsummekin tätä herbaantumiseksi. hahha!

Herbalifehän on yksi maailman suurimmista ja johtavimmista ravitsemusyhtiöistä, joka ei käytä resursseja lainkaan markkinointiin. Yhtiö on ollut olemassa jo vuodesta 1980, joten ihan mistään uudesta jutusta ei ole kyse. No,  en nyt sen kummemmin täälä ala yritysfaktoja listaamaan, vaan haluan kertoa oman tarinani ja sen, että meille on tullut kolmen päivän testipakkaus eli vieläkin helpompi tapa testata sopiiko tuotteet omaan elämään.

Reilu neljä vuottahan olen Herbalifen tuotteita popsinut päivitäin ja edelleen olen hengissä, veri ja maksa-arvot ovat priimaa sekä energisyyttä riittää vaikka muille! Tuotteethan siis syödään lisänä, turvaamaan ravintoaineiden saanti, eli tarkoitus ei todellakaan ole korvata kokonaan "normaalia" ruokaa, vaan jokaisen henkilökohtaisen kulutuksen mukaan: syödä kaiken lisäksi tai sitten korvata OSAA päivän aterioista.

Minähän olen tunnetusti todella heikkovatsainen, luultavasti kärsin jonkin verran "ärtyvän suolen oireyhtymästä", sillä niin monet tämän "taudin" mustalla listalla olevista ruoka-aineista eivät sovi minulle. Pienestä pitäen olen vatsani kanssa taistelut; kaikki testit ja kokeet on minulle muksuna tehty mutta mitään ei koskaan ole löydetty.. Elimistöni ei ole pystynyt "normaalista" ruuasta hyödyntämään kaikkea, mitä kroppa tarvitsisi, sillä vastustuskykyni on ollut ääretömän huono: flunssaa oli normaalia sairastaa 5-8 kertaa vuodessa, monet ruoka-aineet tulivat pihalle lähes saman näköisenä kuin ne olin syönyt (toki pureskelen ruokaani) :D. Ei siis lainkaan hyvä homma!
 
Tämän neljän vuoden aikana kuitenkin yleinen hyvinvointini on ottanut harppauksia eteenpäin ja itse koen, että Herbalifen tuotteet ovat olleet yksi avaintekijä kohti nykyistä parempaa terveydentilaa. Eikä siinä siis mitään sen kummempaa kuin, että olen löytänyt ruokaa, jonka elimistöni pystyy hyödyntämään ja ottamaan tarvitavat ravinteet. Ravintoaineet ovat siis helposti imeytyvässä muodossa, josta myös minunkin vammainen suolistoni pystyy ne hyödyntämään. Lyhykäisyydessä siis olen päässyt eroon: lähes sairaalloisesta makeanhimosta, migreenistä, flunssakierteistä, kummalisista vatsavaivoista ja tilalle on tullut rutkasti virtaa ja energiaa elämään. 

En nyt tarkoita, että Herbalife on yksi ja ainut oikea vaihtoehto mutta minä olen kokenut nämä tuotteet minulle toimiviksi ja toki niitä jokaiselle suosittelen sen vuoksi. Suosittelisinhan minä juoksuharrastustakin jokaiselle mutta toiset tykkää enemmän esim. pyöräillä :D.
Kyllä me kaikki tähän maailman mahdutaan omien pöperöittemme kanssa, joten turha närkästyä jos et kanssani ole samaa mieltä.. Minun puolestani jokainen saa syödä mitä lystää mutta jos koet, että kaipaisit lisää jaksamista arkeen tai ruokavaliosi kaipaisi vähän jotain lisää, niin tässä on yksi vaihtoehto. Toki haluan korostaa, että edelleen syön terveellistä kotiruokaa herban lisäksi mutta minulle tämä kotiruoka ei ritänyt.  Nyt näin 26 vuotiaana: treenaan lujempaa kuin koskaan, teen töitä enemän kuin koskaan ja silti voin paremmin ja terveempänä kuin koskaan. Uskokoon ken haluaa mutta itse tunnen kroppani parhaiten.

Ainiin, kyllä mäkin vanhenen ja myös me "herbaihmiset" kuollaan joskus ja kyllä, akilleeseni tuli silti rasitusvamma, vaikka kuinka söin tuotteita.. Ei nää oo ruokaa kummempia juttuja, ainoo vaan et tuotteeseen on otettu ravitsemuksen kannalta oleelliset asiat ja jätetty turhat pois.


JEE! Kolmen päivän testipakkaus <3

Lisätietoja antavat kaikki Herbalifen itsenäiset jälleenmyyjät, kuten esimerkiksi minä :). Mutta halukkaat kysykää lisää kolmen päivän testistä, 3 Days trialista.

Mahtavaa viikkoa!


xxx

-Minna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti