sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Forssan Suvi-ilta 2014

Kesän 2014 yksi tavoite saavutettu! Tavoiteaika 3.30 saavutettu ja aika reippaasti mentiin tavotteiden yli. Virallinen nettoaikani oli Forssassa 3:22:19 (eilen olin vielä siinä luulossa, että sekunnit olivat 42 mutta aamulla katsoin tulokset ja aikani oli parantunut 24 sekuntia :D ). Voin sanoa, että tästä lähtien minuutinkin parannus on kovan työn takana mutta halu on vielä kehittyä juoksijana!

Tapahtumana Forssan Suvi-ilta on aivan ihana <3. Mielestäni kannustajia on todella hyvin (Suomen tapahtumiin verrattavissa), reitti on nopea eli ei juurikaan nousuja (sykemittarini mukaan yhteensä 175m nousua), juomapisteiden vapaaehtoiset ovat ystävällisiä yms.. Suosittelen kokeilemaan jotakin tapahtuman matkaa: pyöräilyä, 10km, puolimaratonia ja maratonia.

Miten se matka sitten sujui? Voin sanoa, että pääosin hyvin, kuten loppuaika sen kertoo :D. Mutta täytyy sanoa, että jokin tässä Forssan maratonissa on, kun  vessaan täytyi taas poiketa puolessa välissä, eli ihan ei maha pysynyt hiljaisena. Viime vuonnakin lähes samoilla kilometrimäärillä tuli sellainen fiilis: "pitääkö käydä vessassa...". 11-20 kilometrin paikkeilla pohdin tätä koko ajan ja lopputulos oli, että käyn vessassa ja se oli hyvä päätös! Haluankin suositella, että jos sinä mietit vessareissua ja on sellainen vessahätäfiilis, niin käy vessassa! Ajallisesti se ei kuitenkaan montaa sekuntia vie ja sen jälkeen on paljon mukavempi juosta. Minullakin vauhti kiityi puolikkaan jälkeen, kun oli helpompi juosta.

Eilinen maratoni oli minulle viides ja voin sanoa, että se oli "helpoin" maratoni ikinä! Huom! Vaikka se oli helpoin verrattavissa edellisiin, niin ei se helppoa ollut :D. Missään vaiheessa ei tullut sellaista fiilistä, että haluan lopettaa kesken tai etten juokse enää ikinä, vaan päättäväisesti mentiin loppuun. ensimmäiset 30 kilometria sujui hyvin ilman jalkojen kipua mutta sitten alkoi pikkuhiljaa vasen pohje ja takareidet puutumaan.. Ei siinä muu auttanut kuin kiristää vauhtia ja se hieman helpotti. Jännä kyllä, että vauhdin lisääminen auttoi! Olin tietysti tyytyväinen, että takareisissä tuntui, sillä olen vissiin oppinut paremmin hyödyntämään niitä juoksussa. Aijemmin ovat etureidet huutaneet hoosiannaa mutta eilen ne pysyttelivät hiljaa. 

Matkan aikana 34-36 kilometrin paikkeilla tuntui, että kilometrit ovat tooooodella pitkiä ja tässä kohdin juoksin ihan yksin, ketään ei ollut missään.. Pohdinkin: olenko juossut harhaan :D, onneksi en ollut. 37 kilometrin paikkeilla alkoi helpottamaan, enää viisi kilometria, sama määrä kuin Teivo Cup -kisassa ja mietinkin kuinka pahalta siellä tuntui juosta.. Tosi pahalta, kun sykkeet on tapissa.. Nyt ei kuitenkaan syke ollut pilvissä, vaan jalat puuduksissa ja väsyneet.. Tämän Teivo Cup -muistelun avulla selvisi hyvin eteenpäin! Viimeisellä kilometrilla kuulokkeista alkoi pauhaamaan Britneyn "Work Bitch" ja eihän siinä muu auttanut, kuin toimia ja kokeilla vielä kiristää loppuun, kun Britney kerran niin käskee :D. Naurattikin oikeen, kuinka osuvasti biisi alkoi soimaan! Maalissa olikin hyvä fiilis, vaikka kipu iski jalkoihin juoksun loputtua. Se kipu on niin jännä: sattuu niin paljon, että pakko vain potkia ja liikutella jalkoja. 

Minulle muutamat konkarimaratoonarit sanoneet, että jalkojen kipu alkaa helpottamaan neljännen maratonin jälkeen, voin yhtyä tähän mielipiteeseen. Vartin jälkeen juoksusta, jalat ei todellakaan olleet ihan puupökkylät ja tajuttoman kipeät! Kävelin täysin normaalisti, aamulla herätessäni toki jalat olivat väsyneet ja hieman vasen lonkankukistaja kipuilee mutta pysyn kyykistymään ja elämään normaalisti ei siis tarvitse menää istumaan käsien varassa :D tai töissä tuskin tarvitsee raput mennä kaiteita pitkin ;). Uskon myös hyvän treeaamisen ja palkkarilla olleen osuutta asiaan..

En olisi itsekkään ikinä uskonut parantavani aikaa näin paljoa! Viime vuonna aikani oli 3:38:45 eli parannusta tuli 16,26 minuuttia. Helposti se ei todellakaan ole tullut, sen voin sanoa! Lokakuun lopusta asti olen treenannut täysin niin kuin treeniohjelmassani lukee eli noudattanut prikulleen valmetajan ohjeita. Poikkeuksena tietysti oli Intian reissu ja pari viikkoa sen jälkeen.. Palautumiseen ja terveenä pysymiseen on tietysti auttanut hyvä ravitsemus, johon olen nyt kohta vuoden verran kiinnittänyt erittäin paljon huomiota. Arvatkaa kannattiko kaikki tämä vaivannäkö ja treenaus?? No, TODELLAKIN! :D

Nälkä kasvaa syödessä ja tietysti kova hinku päästä taas treenaamaan syksyä varten mutta nyt täytyy kevyesti treenata muutama viikko ja samalla idealla mennään jatkossakin: valmentajan ohjeita noudattaen ;). Minulla on kuitenkin ollut jo hieman ikävä normaalia treenaamista, johon olen tottunut tämän ahkeran puolen vuoden aikana.. Tämä viikko on ollut tosi kevyt (eilistä kisaa ei lasketa) ja pari viikkoa tulee olemaan kevyttä, joten ihan perustreeniin on vielä vähän aikaa mutta hyvää kannattaa odottaa, eiks niin!!

Tässä vielä muutama kuva eiliseltä lisää kuvia löydät  täältä

Ennen lähtöä

Sieltä tullaan: Work Bitch!!

Ihan just ollaan maalissa

VETTÄ!


Jalkoihin sattuu, kuten ilme sen kertoo :D




Palkintopallilla

Palkinnot

Jos menette katsomaan kuvia niin varmasti matkan varrelta löytyy "ei niin kauniita kuvia", joten jos et kauheasti ole juossut niin muista tämä ennen kuin naurat ja kauhistelet ilmeitä:



xxx

-Minna


1 kommentti:

  1. #‎suviilta‬ ‪#‎forssansuviilta‬ #suvi_ilta #forssa
    Forssan Suvi-ilta kuvat: http://www.sportfoto.com/fi-fi/forssan-suvi-ilta-2014
    Forssan Suvi-ilta pyöräily: http://www.sportfoto.com/fi-fi/forssan-suvi-ilta-pyoraily-2014

    VastaaPoista