Berliilissä oli vielä suomen kesäkelit, reilu 20 astetta lämmintä, mikä tietysti loman kannalta oli ihanaa mutta vähän jännitti tulisiko juoksusta tuskaisen kuuma..
Perjantai-iltana saavuimme perille, joten meillä oli Pillen kanssa hyvin aikaa käydä lauantaina expossa hakemassa juoksunumerot ja shoppailla valtavassa messuhallissa juoksukamoja, joita ei koskaan ole liikaa!! :D
 |
| Huomenna me juostaan lujaa! |
Meillä oli koko lauantain malttamaton fiilis: olimme todella innostuneita tulevasta juoksusta. Valmistelut sujuivat hyvin ja ruokaa löytyi myös meikäläisen gluteiinivammasuudesta huolimatta. Edellenkään en tankkaa maratonille, täysin normaalilla ruualla olin koko viikon mennyt. Uskon hiilarivarastojen täyttyvän ihan jo siitä, etten treenaa niin paljoa kuin normaalisti, tuskimpa hirveä sokerin tai hiilarin mättöäminen auttaisi minua juoksemaan nopeammin..
Startti oli sunnuntaiaamuna klo. 9.15, mielestäni juuri sopiva aika lähteä "lenkille"; ilma ei ollut vielä ehtinyt lämmetä mutta tiesin päivästä tulevan aurinkoinen ja varmasti lämmin. Kisa-vaatetus oli siis suunniteltu olemaan hyvin vähäinen :D.
Tavoitteeni oli juosta n. 4.15 vauhtia heti alusta alkaen, mikä tarkottaisi hieman alle kolmen tunnin loppuaikaa (2.59.19).
En muistanutkaan kuinka paljon isossa maailmassa ja juoksuissa on porukkaa, alkumatka mentiinkin hieman hitaammin.. Juoksijoita oli niin paljon, että jouduin ohittelemaan, väistelemään ja välillä lähes pysähtelemään mutta tiesin ehtiväni vielä kiristämään tahtia jos tarve vaatii, joten en stressannut.
Puoleen väliin asti mentiin todella hyvässä fiiliksessä ja tavoitevauhdissa, välillä olisi tehnyt meli mennä lujempaa mutta toppuuttelin kaahailuhaluja; kiristely alkakoon vasta 25km jälkeen, jos siltä tuntuisi.
Eipä kuitenkaan tarvinnut vaihtaa isopmaa vaihdetta päälle! Puolen välin jälkeen alkoi jaloissa tuntua pahalta; etenkin vasemmassa lonkassa ja pohkeessa kipuili, en kuitenkaan usko sen vaikuttaneen juoksun lopputulokseen. En pystynyt pitämään enää millään yllä tavoitevauhtia, harmitti mutta päätin nyt vain keskittyä juoksemaan nopeasti eteenpäin, stressaamatta vauhtia.
Tuskaisimmat kilometrit olivat 30-40km paikkeilla: ihmiset ohittelivat ja minun oli todella kuuma ja tuskainen olla. Joka vesipisteellä heitin vettä päälle ja koetin juosta joka suihkun läpi. Mietin ettei ajalla ole enää mitään väliä, teen nyt parhaani ja tiesin oikeasti käyttäväni kaikki voimat juoksemiseen. Keskeyttäminen ei käynyt mielessä, vaikka askel painoi pahasti, tiesin selviäväni ja ehkä aikakin paranisi muutamalla minuutilla.
39km kyltin nähdessäni, löysin vielä jostain solujen sopukoista energiaa ja taisteluntahtoa. Kiihdytin vauhtia, ohittelin minua aijemmin ohitelleita juoksijoita. "kolme kilometriä maaliin, sen jaksaa juosta lujaa", tätä hoin itselleni.
41km kyltti tuli eteen ja en meinannut uskoa, että enää yksi "tonnin veto" ja olisin maalissa. En vilkuillut kelloa, vaan annoin painella! Loppuaikani oli 3.01.39, olin tyytyväinen vaikkei alle kolme tuntia vieläkään mennyt rikki. Ens vuonna se olisi jo paljon realistisempi saavuttaa.
Alla oli rikkonainen treenikesä: kärsin useista vammoista ja flunssista, joiden kanssa oli keväästä lähtien kamppaillut. Vasta elokuun puolen välin jälken alkoi juoksu kulkea ja se ei riittänyt. Huomasin sen jaloissani, kilsoja ei ollut tarpeeksi, jalat eivät jaksaneet juosta tarvittavaa vauhtia. Olin hieman aavistellut jo viimeisimmissä lenkeissäni jalkojen kuntoa. Talvella ja hyvien treeniviikkojen jälkeen pitkät yli 25km lenkit eivät tuntuneet missään, loppukesästä sunnuntain pitkät olivat jaloille tuskaisia, joten pelkäsin rasituksen iskevän viimeistään 30km kohdalla, niinhän se tuli. Ajatuksen tasolla olin jo aavistellut ettei kolme tuntia ehkä mene vielä rikki mutta kuitenkin pieni toivon kipinä paloi ja halusin kokeilla, "ehkä sittenkin pääsisin".
 |
| Juoksun jälkeen freesi selfie |
Oman juoksuni jälkeen nostin jalat taivasta kohti ja koetin palautua juoksusta (hahha), odottaen Pilleä maaliin. Pille oli eri lähtöryhmässä kuin minä, joten meidän tiemme oli erkaantunut aamulla; hänen pitäisi kuitenkin olla alle tunnissa maalissa eli minulla ei olisi kovinkaan pitkä odotus kisa-alueella.
Pilleä ei alkanut näkymään ja pieni huoli alkoi hiipimän, "ei kai mitään ole sattunut!?". Kysyin infosta mutta he eivät osanneet auttaa, käskivät minua vain odottamaan. Pian tästä, sain soiton ulkomaannumerosta: Pille soitti olevansa sairaalassa! Menin lähes paniikkin, vaikka hän vakuutteli olevansa kunnossa. Otin Pillen varustekassin kantoon ja etsimään kyseistä sairaalaa huolestuneena ja hätäisenä. Parin eksymisen jälkeen löysin perille ja helpotus ja huoli purkautui itkuun. Onneksi Pille oli kuitenkin kunnossa <3. Hänen kisaraportin voit lukea täältä.
 |
| Ei ihan suunniteltu loppu maratonille.. |
Tästäkin maratonraportista tuli aika pitkä, joten onnittelut jos luit maaliin asti <3.
 |
| Lepo jatkui muina lomapäivinä, palautusjuoma oli vain vähän erilaista.. |
xxx
-Minna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti