Syksyt on minulle yleensä kaikista vaikeinta aikaa, pimeys
ja kylmyys vetää mielen helposti matalaksi. Viime syksynä kuitenkin odotin New
Yorkin reissua niin innokkaana, ettei väsymys painanut juurikaan mutta täytyy
sanoa, että nyt keväällä iski varmasti syksynkin väsymys tuplana päälle, on
meinaan energiat olleet vähissä!
Työ ja koulu on vienyt lähes kaiken vapaa-ajan ja tiedän,
että itsehän järjestän omat aikatauluni; ensimmäistä kertaa moneen vuoteen
aikani ei ole millään riittänyt tekemään säännöllistä treeniä. En tietenkään
tee töitä 24/7 mutta jos päivässä on hassuja pieniä tunnin taukoja, niin ei
siinä kestävyysjuoksija kauheasti ehdi laadukasta treeniä tekemään. Sen verran
on järkeä ollut päässä etten ole aamuisin neljän aikaa herännyt ja koettanut
treenata muutaman tunnin yöunilla.
Treenaus ei tietenkään ole kaikki kaikessa, on elämässä
paljon muutakin mutta huomaan kaipaavani säännöllisiä aamutreenejä, en ole
ollut täysin oma itseni. En tiedä onko syy ollut yleinen väsymys vai treenaamattomuus
mutta näin jälkikäteen helmi-maaliskuu oli todella uuvuttava ajanjakso.
Ensimmäistä kertaa minua otti päähän kelit, ei edes
houkutellut juokseminen paukkupakasessa tai jäätiköllä kirmaaminen. En
todellakaan osannut nauttia auringosta, vaan toivoin lumien sulavan
mahdollisimman nopeasti pois, toiveeni ei näköjään kauhean kauas ole kantanut,
kun edelleen lunta ja jäätä on yllin kyllin, hahha!
Viime syksynä sain valtavasti energiaa paastoamisesta, joten
päätin aloittaa pääsiäisen jälkeen paaston ja kyllä, ihan totaalipaaston, jossa
juon ainoastaan vihreää teetä ja vaahterapalmusiirappia höystettynä sitruunalla
sekä cayennepippurilla. Kuulostaa hurjalta mutta oloa, joka paastoamisesta
tulee ei voi sanoin kuvailla. Ensimmäiset kolme päivää on tuskaa ja
lopettamista miettii koko ajan mutta neljäntenä päivänä mieli kirkastuu, uudet
ajatukset alkavat virtaamaan ja jotenkin löydän itsestäni sen oikean, iloisen
Minnan, joka on ollut hieman hukuksissa. Paastosin jälleen vain viisi päivää,
se riittää minulle, sen jälkeen alan kaipaamaan juoksemista ja ennen kaikkea ruokaa.
Nyt paaston jälkeen olen taas löytänyt selkeän suunnan
kaikkeen sekä iloisen asenteen, kaikki varmasti järjestyy! Plussani tietysti
herkkä vatsani toimii paremmin pitkän aikaa, sekä olen vierottautunut kahvista,
johon koukutuin kevään aikana. Kahvissa ei siis sinänsä mitään pahaa ole mutta
haluan pitää sen vain harvinaisena juomana, silloin tällöin.
Toinen muutos tuli treenaamiseen ja valmentamiseen. Olen
ollut reilu kuusi vuotta Lauri Hollon juoksukoulussa ja hän on ohjelmani
tehnyt, mitään vikaa ei ohjelmissa ole ollut (edelleen voin häntä kaikille
juoksijoille suositella) mutta minulle tuli tunne, että haluan kokeilla omia
taitoja suunnitella tavoitteellista juoksuohjemaa. Haluan kokeilla yhdistää
hieman eritavalla erilaisia treenejä,
plus pystyn helpommin aikatauluttamaan treenit sekä hajanaisen ja
välillä raskaatkin työpäivät.
Ainahan voin palata takaisin jos tuntuu, että mentiin
väärälle tielle mutta toistaiseksi olen innoissani tulevasta ohjelmastani!
Ilmoittauduin myös ensimmäiseen kisaani tälle vuodelle,
Helsinki half marathon on luvassa 9.6. viime vuonna juoksin samaisen tapahtuman
mutta todella huonoilla fiiliksillä; vihaisin koko 21 kilometriä, jonka koetin
juosta lujaa. Tälle vuodelle ja tähän kisaan menen oikeasti fiilistelemään,
tavoite on 1.30, se on kaukana enkasta mutta tämän hetken kunnolle asettamani
tavoite on kova. Muutenkin haluan löytää sen hyvän ja iloisen fiiliksen
kisoihin, olen liikaa suorittanut juoksuja vain uusi enkka silmissä, joten olen
unohtanut nauttia siitä matkasta. Loppujen lopuksi tuskin ketään kovinkaan
paljoa kiinnostaa juoksenko puolikkaan 1.35 vai 1.25 . Juoksija olen silti,
juoksin kuinka lujaa tai hitaasti tahansa!
Mites teidän kevät on mennyt?
Nyt iloisin mielin tulevaan ;) |
xxx
-Minna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti